Mikään paremmaksi muutu

Tervetuloa vaan masentumaan seuraani synkkyysblogiin. Täällä käsitellään asioita, jotka menevät huonommiksi ja jos joku menee paremmaksi niin tulee joku uusi juttu, joka on aluksi vain vähän ikävä, mutta kohta paljon pahempi.

Murtuma jalassa on sittenkin. Tämä meni vähän takaperoisesti. Sanoin eilen kaupassa pojalleni, että ei tällä jalalla voi varata ohjeiden mukaan, tuntuu ihan murtuneelta. Soitin aamulla tutulle rtg-lääkärille ja pyysin katsomaan kuvat, olisiko murtuma sittenkin. Hän jo puhelimessa murtuman löysi, neuvoi ottamaan ortopediin yhteyttä, kuten teinkin ja sain aika ylimalkaiset ohjeet, hakea jykevämmän lastan jne.

Ligamentti on ottanut matkaansa luuta telaluusta. Nyt on jykevämpi lasta ja voin varata enemmän aikaa kuntoon tulemiseen. S-lomaa on kirjoitettu perjantaihin saakka ja mietin millä ihmeellä töissä taiteilen sitten. Otan retkipatjan työhuoneen lattialle ja siellä jalat pystyssä harottaen hoitelen ihmisten asiat? "Mitäs teille saisi olla?"

Mutta ei ihmisen ainakaan julkisesti kuulu ottaa itseensä tällaisista pienistä vastoinkäymisistä. Sitä on kuulkaas entisaikaan haettu avannosta vesi ja kulkutaudit olleet kuolemaksi. Nyt on vain murtuma ja nivelsiteet. Että tulta päin vaan! Kuin mummo hangessa ja silviisiin. Jos nyt tarkasteltaisi tätä pientä sattumusta kokonaisvaltaisesti, niin oh-hoh, positiiviseksi kääntyy kaikki: Takajalkoihin ei ole pakottanut pariin päivään. Ai miksi? No siksi kun selkä ei ole ärtynyt töissä istumisesta.

Tuli tässä vielä mieleen sanonta: "Terve sielu terveessä ruumiissa." Joskus koulutuksessa väännettiin sitä synonyymikseen: "Terve sielu terveessä vainajassa." Jostakin syystä se tänään tuntui oikein osuvalta. Tarpeeksi hirtehiseltä.

Eilen poika juoksutti pentua, minä otin valokuvia kentän laidalla seisoen, koska jalkaa kuului käyttää, sillä ei se muuten parane ja kuuluu olla kuuliainen itseään kuntouttava potilas eikä sohvan päälle lösähtävä plösö. Tässä on muutama kuva ilokseni surukseni. Riippuu vähän siitä miten kriittisesti tarkastelee kuvien laatua, epäonnistuneita taustoja, tarkennuksia tai värejä. En tajua miten ne noin suheroilta näyttää, klikkaamalla tarkentuvat.

Heihei! Menkää nyt tervejalkaisina koirienne kanssa ulkoilemaan. Oiiikein pitkä lenkki syksyä lähestyvässä metsässä. Nimim. Katkera

Mitä (näin) pahaa minä olen tehnyt? Itku tässä tulee.

Nilikkatukia

Koiratreeniblogi on taas muuttunut sairauskertomukseksi. Poika nimittää jalkaani sen pulleuden vuoksi Aku Ankan räpyläksi ja värin vuoksi smurffijalaksi. Tältä se näytti tänään ties kuinka monennen kohoasennon jälkeen, nukuin päiväunet jalka sohvan selkänojan päällä:

Salamavalo ei tee oikeutta todelliselle väritykselle. ;) Nukuin viime yönä noin 5 tuntia katkonaisesti kivun takia. Jalan voi laskea maahan, mutta kävely ilman keppejä on kauheaa: nilkka ei taivu ja koskee.

Soitin aamulla työterveyslääkärille epäillen huomista työkykyäni. Töihin meneminen olisi tarkoittanut tunteja jalat alaspäin olemista ja nyt jo 15 min pakottaa turvotuksen takia. Ostin eilen retkeilypatjan, vien sen töihin, jotta voin välillä lepuuttaa selkääni ja jalkaani, mutta varsinaisen työn aikana en voi maata. Työterveyslääkäri ohjasi terkkariin hakemaan muovailtavan nilkkatuen ja sellaisen sainkin, mutta se kestää vain 2 viikkoa. Kävin apuvälinetarvikeliikkeessä ostamassa toisen, jota he suosittelivat käytettävän vuoden ajan. Samaa mallia käyttävät amerikkalaisen jalkapallon pelaajat, joten kai se on minun agilityyni riittävän vahva. :D Testasin tuen terveeseen kinttuun, jotta olisi sopiva. Työterveyslääkäriä tapasin myös. Hän kirjoitti s-lomaa 2 päivää lisää.

Koirajutuista sen verran, että terkkarista tultuani menin välikköön vuorotellen molempien koirien kanssa. Makasin selälläni nurmikolla kipeä jalka kohti taivasta. Katsoin pilviä, viskelin lelua ja annoin välillä koiran levätä lelu suussa. Oli päivän mukavin hetki. Jos naapuri olisi nähnyt, olisin pyytänyt viereeni katsomaan tuulen mukana kulkeneita valkohattaroita. Molemmat koirat ottavat lunkisti löysäilyn, olen ylpeä erityisesti pennusta tämän suhteen.

Agi-kisat harmittaa. Viime talvi meni selän kanssa kisoja lykäten. Nyt ehti olla kaavailussa 2, 3 ja 4 viikon päässä tulevat kisat. Olisi tullut hyvä putki ennakoiden sitä, että kontakteja roiskivan Into-Lystin kanssa olisi pitänyt keskeyttää muutama rata. Nyt tavoite on 25.9. kisoissa. On hyvin epävarmaa ehdinkö.

Tässä Mari Ali-Raatikaisen ottamia kuvia heinäkuun kisoista, klikkaamalla suurentaminen näyttää kuvien todellisen tarkkuuden:

Mietiskelyä

Huonosti nukutun yön jälkeen voi sekalaisesti miettiä kaikenlaista ja yrittää järjestää ajatukset blogiin. Nyt on jalka koholla jäiden ja kääreen ympäröimänä. Se näytti aamulla tältä:

Perehdyin asiantuntija-artikkeliin nilkan nivelsidevammoista: Konservatiivinen eli veitsetön hoito on nykyisin vallalla. Ennen tällaiset leikattiin, kuten päivystäjä eilen mainitsi. Artikkelin mukaan paraneminen ottaa 2-6 viikkoa. Varsinainen täsmähoito on funktionaalinen nilkkatuki, joka tukee nilkan sivusuunnassa, mutta sallii koukistuksen ja ojennuksen. Se nopeuttaa paranemista ja estää epästabiiliuden syntymistä, mikä saattaa johdattaa kirurgille. Tukea kannattaa pitää ainakin 12 viikkoon saakka. Lonksunilkkaiset urheilijat pitävät senkin jälkeen. Täältä löytyy apuvälineliike. Nettisivujen mukaan sieltä löytyy ainakin 3 erilaista mallia, hintahaitari 40-60 euroa, hintansa väärti mitä ilmeisimmin. Käyn huomenna ostamassa. Tasapainolautaa kehuttiin myös, se löytyy sohvan alta. :)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen sauvojen varassa. Laskin että seitsemäs. 6/7 urheiluvammoja. On olemassa tapaturma-alttiita ihmisiä ja luulen kuuluvani heihin, varsinkin kun noiden lisäksi on sattunut muuallekin kuin jalkoihin (pesäpallossa virhepomppu mursi nenän ja ratsastaessani hevonen säikähti vappuilmapalloa, ohjat katkesivat, tipuin, minkä jälkeen oli ranne paketissa). Ehkä alttius liittyy jotenkin persoonallisuuteen? Ehkä minulta puuttuu suhteellisuudentaju. Iän myötä elastisuus ja reaktiokyky vielä vähenee - olenko jo liian vanha agilityyn? Pitäisikö luovuttaa? Mikä menee seuraavaksi?

Löysin netistä kuvia, ne ovat Mari Ali-Raatikaisen ottamia. Hänen luvallaan ne julkaisen. Nämä on otettu 14.8.10 Vau:n kisoista, sieltä saatiin toinen nollarata ykkösistä. Ekassa kuvassa Lysti on hirmuinen pörröturkki, mutta siellä oli silloin ukkosta ilmassa ja puuskainen tuuli. Hyppyteknisesti kivan näköinen selän kaari. :)  

Nilkka tällä kertaa

Olin Lystin kanssa yksityisryhmätreeneissä. Lysti kuumui taas radan varrella, joten tiesin sillä olevan sopiva vire kisamaiseen treeniin. Opin uudesta kulmasta takaakierto-persjätön, siirtyy heti käyttövalikoimaan, Lystikin tajusi sen ensikokeilulla. Esteelle nro 19 saakka meni hyvin, oli hyvää etenemistä kuulemma. :)

Sitten tuli kohta, jossa Lysti piti saada irtoamaan putkeen ja pussiin ja minun sen jälkeen päällejuoksulla ottaa Lysti hypyltä vastaan. Harjoiteltiin ensin irtoamista ja jatkettiin. Otin päällejuoksun turhan konkreettisesti. Tuli kiire, epäröin hetken, Lysti osui jalkoihini, horjahdin ja oikea nilkka taittui jalkaterä sisäänpäin. Auuh - ja "Nilkka!" Kaatuessani kuului rusahdus, jonka vetäjä kuuli metrien päähän. Jollakin (en tiedä muiden ryhmäläisten nimiä) oli heti antaa kylmäsumua ja perään tuli kylmäpussi ja side. Lysti härräsi lähellä ja päälläni (koska olin maassa) eikä välittänyt ympärillä pyörineistä ihmisistä. Sitten tuettuna hyppien radan laidalle kinttu koholle. Joku ystävällinen ehdotti, jos saisi Lystin jäähdytellä, juottaa ja viedä autoon. Varoitin että on vähän arka ym., mutta turhaan. Oli kuulemma ollut "niin kiltisti", seurannut kauniisti koko jäähdyttelyn. Avasin paketin ja totesin että aika pullea on jalka, koputin potentiaaliset luut, ei ollut mielestäni luuvikaa.

Olin autoineni kotoa 160 km päässä. Pohdinnan jälkeen päätin ajaa kotiin, koska ei minulle olisi mitään kuitenkaan tehty vieraan paikkakunnan sairaalassa. Ajattelin huilata välillä paketoitu koipi pystyssä. 20 km kohdalla loppui usko varsinkin kun dg oli auki. Soitin ystävättäreni apuun ja hän tuli sopivasti lähteneellä junalla Pieksämäelle vastaan ja ajoi autoni kotiin. Lysti ei suostunut kotipihassa millään hyppäämään autosta ulos - oli jotenkin säikähtänyt. Päivystyksessä meni lopulta yli 3 tuntia, mutta onneksi samainen ystävätär oli seurana. En ole vielä keksinyt miten häntä voin kyllin kiittää. 

Murtumaa ei röntgenkuvissa näy, fta-ligamentti eli nilkan ulkosyrjän nivelside on revennyt. Hoidoksi sidos, kohoasentoa, kylmää, sauvat, mielellään vesijuoksua. S-lomaa muutama päivä - olen kohtalon iskusta istumatyöläinen, joka ei voi selän takia istua eikä nyt jalan vuoksi seisoa.  Voi olla hyvä nilkka viikon kuluttua tai huono vielä kuukauden kuluttua. Jos ei ala asettua, käyn uudelleenarviossa yksityisellä.

Jos jollakin ei ole lisenssissä Sporttiturvaa, niin suosittelen mitä kohteliaimmin hommaamaan. Minulla on yksityistapaturmavakuutus, mutta se ei korvaa kilpaurheilun harjoittelussa sattuneita vammoja. Onneksi joskus asian selvitin ja otin lisenssini vakuutuksen kera. Samalla toivon, että sitä ei tähän vammaan tarvitse käyttää.

Tällä hetkellä olo on helpottunut. Ehdin jo kuvitella millaista on elämä kipsin kera ja vaikka mitä. Soimasin itseäni tapaturmasta, mutta minkäs sille mahtaa. Jos tässä ei kummempia ongelmia tule, niin kävi hirmuinen säkä.

Tuo pitäisi saada sulamaan ja kuntoon

Nöyrää neitiä

Olimme seuran agi-harkoissa. Sovin kouluttajan kanssa, että rata keskeytetään kontaktivirheestä. Lysti taas kuumui edellisen koiran nähdessään. 

Lysti istui lähtöön, mutta nousi seisomaan, jolloin peruututin lunkina lähtöpisteesen. Tunnelmat päässäni olivat kjähkjäh, sillä olin varma, että A:n alastulo jää koskematta. Niin kävi. Jo A:lle noustessa Lysti oikein vinkaisi, hyppäsi alastulon yli, jolloin huusin "Ei!". Koira ehti hypätä vielä seuraavana olleen renkaan läpi. Siitä hurtta tyynesti sivulle ja seuruutus radalta ulos, parkkipaikan läpi ja uudelleen alkuun. Oli hyvävireistä seuraamista - olisi kannattanut raahata toko-aikoina oma A rallateltavaksi ennen kehään menoa. :) Tällä systeemillä muuttui koko koiran olemus kuuntelevaksi ja sen jälkeen ei tehnyt virheen virhettä kontakteilla vaikka juoksin lujaa ohi. Pysähtymisistä tuli tietysti kehut ja ruokaa. Aah!

Radasta muuten: niisto toimi, kepeille valssi samoin, persjättö pujotellessa toimii edelleen, viskileikkauksessa pitää muistaa jäädä jälkeen, välistäveto ok ja siinäpä se. Lopuksi harjoiteltiin vielä puomin hakemista, että koira malttaisi ottaa alunkin kunnolla. Hyvin meni.

Lykyn kanssa harjoittelin tänään noutoa. Taaimmat poskihampaat eivät ole vielä vaihtuneet, mutta välihampaita pennulla on sen verran, että kapulanpitovälineet löytyy. Sovelsin Korrien kirjan oppeja. Leikitin pentua wubba-kongalla, laitoin kapulan maahan. Kun Lykky osoitti kiinnostusta kapulaa kohtaan, tuli "tsap" ja leikitys. Jäätiin siihen vaiheeseen, että se käytti kapulaa suussaan. Ideana on se, että mulla on superpalkka ja kapula on vain väline sen saamiseksi. Tällaisen pitäisi ehkäistä nouto-ongelmia sitten joskus.

Selkä on ollut viheliäinen, istuminen ei kerta kaikkiaan sovi. Selkä ei palaudu töiden jälkeen, ilta tai viikonloppu on siihen liian lyhyt aika. Nukun 4-5 tuntia yössään heräillen, kipu säteilee jalkoihin ja lonkkiin. Liikkuminen ja mahallaan makaaminen helpottavat oloa. Kävin taas alkuviikosta fysioterapiassa, siellä avattiin ylemmäksi selkää tulevaa jumia. (Jos joku miettii miten tuollaisella selällä voi agilitya harrastaa, niin sitä olen tuumannut minäkin. Istumattomana lomakuukautenani heinäkuussa ei ollut ongelmia. Tänäänkään rasitus ei ollut hirveää, aikaa oli 90 minuuttia 8 koirakolle, siitä pois koirien vaihdot ja ratapohdinnat. Tekee aktiiviaikaa muutama minuutti per koira. Plus liikkumaan on käsketty.) Odotan yliopistosairaalan selkäklinikalle kutsua. Nyt on sirittänyt kinttuun vuoden verran.

Kontakteista

Jostakin syystä pitää jauhaa tätä samaa. Lystin kontakteja olen opettanut 2o2o:na alastulolle paitsi keinulle, jonne se ei uskalla jäädä yksin. Kisoissa vaatimus luisuu. Kun näen, että tassu on osumassa kontaktille, jatketaan menoa. On säälittänyt iso koira, jonka pitää kovasta vauhdista jumpsauttaa itsensä pysähdyksiin, joten olen vähän armahtanut. Plus nopeudessa hävitään jo pujottelussa ja keinussa, joten mielellään säästäisin jossakin aikaa. Parasta olisi ollut opettaa alusta saakka juoksukontakti, mutta pihaa ei ole tarpeeksi.

Kahdenkeskisissä treeneissä Lysti osaa alastulon. Mutta auta armias, vireen noustessa tarpeeksi ovat korvat luimussa ja kontaktit haavetta. Se ei todennäköisesti kovemmassa vireessä niitä osaa. Tähän on tarjottu ja kokeiltu vireen laskemista kontaktin päällä (ei onnistu), namiläpyskää alastulon alla (kiihdyksissään koira ei edes muista namien olemassaoloa, vaikka on ehdollistunut niin, että kuolaamattomalla koiralla kuola valuu puomin päällä), "ei anneta koiralle painetta" eli ohitetaan kontaktin ylitys minimaalisesti ja kiltisti (ei tepsi mitenkään) ja nyt viimeksi sitä, että kontakti otetaan aina uusiksi ja jatkan juoksemista. Tähän viimeisimpäänkään en pohdintojeni jälkeen usko. Ensinnäkin koiran vire laskee toistoilla, jolloin tilanne on ihan eri kuin ensimmäisellä kerralla. Toiseksi Lysti palkkaa itseään muutenkin puomin ja A:n päällä juoksentelemalla, joten tuossa metodissa koira oikein palkataan siitä ettei ota kontaktia. Pyöräytin rulettipöydällä uudet lukemat ja kävin niitä kokeilemassa. Tai ei nyt aivan uudet, mutta testasin ensimmäistä kertaa.

Ensin opetin Lystiä tokoliikkeenä peruuttamaan A:n alastulolle. Aluksi se peruutti itsensä linkkuun kuin kaksiosaisen perävaunun, jotteivat takajalat olisi rapisseet ja kumisseet kontaktilla. Toistoilla ja lihapullilla ongelma ohitettiin ja Lysti hoksasi juonen. Kun se oli 2o2o:ssa, sanoin "osu", kehuin ja palkkasin lisää. Näitä muutama. Sitten otin narupalloinnostuksen jälkeen parin hypyn kautta vauhti-A:n, jolloin koira pysähtyi vasta kontaktin jälkeen. Bassoäänellä mörisin ja lampsin koiraa kohti: "Höh! Ei!" Lysti kauhistui, väisti liehakoiden ja kävi makuulle. Hämmentyneenä moisesta säikähdysreaktiosta kävelin viereen ja nätisti peruututin kontaktille, koira teki työtä käskettyä, 2o2o:ssa sanoin "nooiin hyvä", rapsutin rinnasta, vapautin enkä muuten palkannut. Sitten uusiksi alusta saakka. Koira pysähtyi, jolloin sai palkan ja riemukehut. Näitä muutama. Toisesta suunnasta piti kerran mörähtää ja peruututtaa. Pidän nyt tämän linjan ja yritän toteuttaa sen seuraavissa treeneissä ja kisoissa.

Kentältä tultua vaihdoin koiraa ja kävin Lykyn kanssa metsälenkillä. Kiva oli. Se muuten oppi eilen poseeraamaan. Tämä kävisi nimenomaan passikuvasta:

Kuvia

Eilen oli ihanan kesäinen päivä. Tänään ei.

Lauantaina Sarianne otti Lykystä ja Akselista valokuvia, tässä yksi. Kiitos kuvasta! Nuo Lykyn valjaat olivat Lystin entiset, vähän isot. Lykky puri ne autossa käyttökelvottomiksi kuvan ottamisen jälkeen.

Ehkä voin sanan pentu korvat hiljalleen koiraneidillä tai jopa nuorikolla? Tosin nuorikko tarkoittaa nuorta vaimoa tai poikasvaiheen ohittanutta lintua, joka ei vielä muni (tarkistettu kielioppaasta). Koska Lykky ei ole lintu, en oleta sen munivan isonakaan. Se on sitten eri juttu, monestiko se minut munaa.

Innostuin koirien poseerauskuvista, joten poikani sai napsia niitä pokkarilla ja minä olin lihapullateline. Kiitos poika! Ensi kerralla en laita kävelykenkiä 10 vuotta vanhan veryttelypuvun kanssa. :}

"Kun ootte nätisti saatte lihapullaa."

"Oho, huups. Nyt menee tasapaino ja lihapulla henkeen."

Lysti: "Lykky, pidä nyt pokka."

Video

Tässä on viimeisen radan video. Istuttaminen lähtöön ei ollut helppoa, ohjasin pituuden ohi ja kepeille vasta toiseen väliin. On aika upea fiilis, kun ei tehdä harjoituksissa tai pujottelukurssilla keppivirheitä ja kisoissa 2/3 radasta niitä löytyy. Edes ne kontaktit eivät ketuta niin paljon, koska eivät yhteistreeneissäkään viimeksi onnistuneet.

Kisajuttuja

Eilen olin aamusta tekemässä kisoissa koetoimitsijakorttiin pari harjoittelua. Sitten hain Lykyn kentälle ja treffasin Sarianne ja Aksua. Aksu oli ihmeen tyyni leikkisetä vaikka pentu tähtäsi kuononsa sen suupieleen useampaan otteeseen. Lykky oli vallaton oma itsensä eikä häkeltynyt häiriöistä. Kentän laidalla tottistelin vähän patukkapalkalla ja hienosti riitti keskittymiskyky. Hihnakäytös ei ole optimaalista ja herkästi pentu vonkuu muiden koirien perään, saalisviettiä varmaan. Työstetään. Helpottavaa oli olla agilitykentällä, ei vaatinut minkäänlaista siedättelyä kuten Lystikin kanssa. 

Tänään tein heti aamusta viimeisen harjoittelun toimitsijakorttiin ja palasin kotiin yrittämään unien jatkamista. Olen nukkunut selän (=jalkojen pakotuksen vuoksi) reilun viikon noin 4-5 tuntia yössään ja miettinyt onko parempi olla lääke- vai väsymystokkurassa. Uni ei tullut silmään, joten väsyneenä koppasin Lystin matkaan kisaamaan.

Ensimmäisellä radalla odotti hyppy-hyppy-puomi-putki-suora ja ennakko-odotus kävi toteen: alastulokontaktista ei mitään hajua ja loppuratakin meni päin vaikka mitä. Eipä ollut yhdestä virheestä kiinni. Älysin sentään sanoa "pöh" ja kävellä A:n alastuloloikan jälkeen pois radalta ihmettelevän koiran kanssa.

Toisella luulin jo A:lla tulleen virheen, mutta lopullinen niitti tuli, kun Lysti kääntyi yhdeltä hypyltä eri siivekkeen ympäri mitä luulin. Kohtalaisen säätämisen jälkeen sain sen loikkaamaan hypyn uudelleen ja loppu oli taas unohduksiin painettavaa.

Kolmas oli hyppäri, jossa pitkään pähkäsin alun kuviota mennäkö oikeata vai vasenta laitaa. Ehkä valitsin väärän puolen tai sitten millään puolella ei ollut enää mitään väliä. Jäi kolmas este hyppäämättä, en muista tuliko muitakin mokia. Vauhti oli kyllä kohdillaan. Siitä on video, laitan myöhemmin ehkä tänne.

Oli eka kertaa käytössä lähtökarsinat, joista kuulin pelkkää negatiivista palautetta enkä itsekään niiden kannalla ollut vaikka Lysti viimeistä rataa lukuun ottamatta niissä siivosti olikin. Vähän ohkainen peruste oli se, että MM-joukkueen karsinnoistakin sellaiset löytyy. Kuinka moni 1- ja 2-luokan koirista siellä lopulta on? Kisojen nopeuttamiseksihan ne oli kokeilussa, mutta jos karsinasta tullaan ulos vasta sitten, kun edellinen koira on ollut jo maalissa ajatus kärsii. Pidän enemmän tyylistä, jossa kuuluttaja sanoo, että edellisen koiran ollessa puomilla seuraava istuu lähdössä. :)

Mitähän hyvää poimisin? Ensinnäkin kiitos seurakaverilleni, joka toi minulle smoothien huolestuneena kisatankkauksestani! (Kauheat mokat eivät olleet smoothien vika.) Lysti kesti aika hyvin lähdössä, ensimmäisessä taisi nousta seisomaan. Vain toisella radalla kepit onnistuivat. Väärään putkeenkaan ei menty vaikka paikkoja olisi ollut. Minusta Lysti oli nopea - hyvähän se on nyt sanoa, kun yhtään rataa ei kellotettu. ;) Ei hirveästi jännittänyt, nukutti niin paljon että silmäluomet olivat raskaat. Onneksi ei kauemmas ajettu (monessa mielessä).

Kontaktit vaativat remonttia. Puoli vuotta namiläpyskää ei auttanut. Ongelma on vire ja hallinta ja ohut hermorakenne.

Villi-Lysti agiliitää

Olimme uudessa agilityryhmässä ensimmäistä kertaa. Satoi ja lämmintä oli noin 16 astetta. Harkitsin poisjäämistä, mutta sain kiskaistua itseni ulos. Onneksi lähdimme, oli nimittäin kivaa ja ryhmäkaveritkin tuttuja. :) Tiesin opettajalla olevan samat opit kuin ekstra-opetuksissani, minkä näen hyödyllisenä.

Sama rata mentiin pariin otteeseen. Lysti kiihdytti toiset rataa menevät koirat nähdessään itsensä samanlaiseen hurmioon kuin joskus agi-kisoissa. Olin tyytyväinen, koska tiesin pääseväni treenaamaan ongelmakohtia. Eka radalla lähtö vielä kesti, toisella radalla koiruus jo seisoi ja liikkui, mistä palautin istumaan pariin otteeseen.

Alastulokontakteilla Lysti ei pysähtynyt, loikkasi yli ja jatkoi rataa ilman ohjausta haukkuen samalla innoissaan. Kontaktit otettiin uudelleen nimen omaan niin, että jatkoin juoksenteluani. Puomilla Lysti oli parempi, mutta A oli katastrofin makuinen. Siinä se selvästi alkoi miettiä, kunnes lopulta malttoi pysähtyä. Toivon uuden metodin tuottavan tulosta.

Keinu oli ihan reipas ja kepit hyvät. Mersun tähdessä pitää muistaa ohjata niin, että koira hyppää kaikki esteet.

Mitäs vielä. Eilinen meni ratamestarikurssilla, joten poika pyöritti koiratalouden. Ilman häntä olisi turhan raskasta koiraelämää.

Lykky alkaa olla ihan kiva kaveri remmilenkeillä, yhteislenkit Lystinkin kanssa sujuvat. Tottistelussa on sivulletulo ollut eniten treenien alla. Takaa se näyttää edelleen hirveltä, mutta on jo vähän levinnyt. Säkä lähestyy nopeasti Lystiä. No, tulee sen kokoinen kuin tulee.

Yksi ero vielä koirista. Jos Lysti nukkuu vieressäni, se häiriintyy herkästi ja vaihtaa paikkaa tai hyppää pois hipaisusta. Lykky ei inahdakaan vaikka kiskon peittoani sen alta tai työnnän sitä reunemmas keskeltä sänkyä. Se on kuin kivi. Suloinen hellyyskivi. 

Sukka-Transport Lykky

Siitä tietää, että ovi makuuhuoneeseeni on auki, kun pentu tulee luokseni kerta toisensa jälkeen uutta sukkaa mässyttäen.

Eilen olin Vappu Alatalon "psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa" -luennolla. Jospa se veisi edes osan agi-kisa-jännitystäni. Huomasin valmistautumiseni olevan monella sektorilla ala-arvoista. Nestetasapainoa sivuttiin, mikä sai minut ajattelemaan ihan ravintohuoltoa. Esim. kisapäivän aamuna nielen yhden voileivän väkisin ja juon kaksi mukia kahvia. Kisapaikalla juon vähän vettä, harvinaisen hyvän valmistautumisen päivänä kivennäisvettä, ostan kanttiinista mahdollisesti kahvin tai puolen litran kokiksen ja viimeksikin omenapiirakkapalan. Sitten ihmettelen, kun viimeisimmässä startissa ei ole energiaa. Haloo! Ketään kotona?

Tänään oli Lystin vuoro päästä harjoittelemaan agilitya noin viikon tauon jälkeen. Poika oli mukana, narupallolla innostettiin koiraa, jotta saatiin vire korkeaksi ja sitten katsoin mitä lähdöille, kontakteille ja kepeille tapahtuu. Ei mitään. Ei yhtään varastusta - kaksi nytkähdystä, kaikki kontaktit priimaa ja yli 90 asteen avokulma kepeille putken jälkeen virheetön. Sulkukulma kepeille mahdollisimman väärästä suunnasta - ei ongelmaa. Puomilla kokeilin käskytystä toisen esteen takaa noin 8 metriä etäisyydeltä. Lapsi oli puomin jälkeisen hypyn takana, heilutti narupalloa, minä juoksin keppien toisella puolen - ja silti Lysti otti 2o2o:n. Kauan ei kentällä oltu - teemani on nykyään kovassa vietissä vähäiset toistot.

Olen ostanut ajatuksen, että Lysti ei vaan osaa kontakteja korkeassa vireessä. Niin korkeaa virettä en sille tänään saanut. Enkä itselleni. Tunnistan omasta äänestäni ja liikkeestäni kuinka erilainen olen. 

Agilityn jälkeen kävin Lystin kanssa metsälenkillä. Tultuamme kotiin nukuin 1,5 tuntia. Sitten lähdin Lykyn kanssa tottistelemaan lähikentälle. Siellä joku aikuinen treenasi polkupyörällä ajamista. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta yritin häntä kovasti kannustaa polkemaan lujempaa, jottei pehmeällä hiekalla hitaasti kiemurrellessaan kallistunut nurin kerta toisensa jälkeen. Lykky ei häiriöstä välittänyt ja keskityin sitten itsekin treeniin pyöräilijän kaarrellessa ympärillämme. Ohjelmassa oli sivulletulot, seuruuta, maahanmenot ja eteentulot. Lopuksi teetin kolmesti eteenmenon. Oli hommaa raahata sitkeä belgialainen susikoira mukaani sen jälkeen, kun se tiesi mitä palkan jättäminen kentän päähän tarkoitti. Ihmettelen yhä miten välinpitämätön Lykky oli pyöräilijää kohtaan. Hänen hidas vauhtinsa takasi sen, että saalisviettikään ei poikkeuksellisesti virinnyt. Ei meillä montaa minuuttia tälläkään kentällä mennyt.

Harvinaisen rohkea

Olimme jälleen baby-kurssilla. Lysti ei ollut pujottelemassa, koska hieroessa sen olka- ja hartiaseudut olivat juntturassa. Tällä kertaa oli ohjelmassa putki-hyppy, hyppy-putki, hyppy-putki-hyppy ja pussi. Lykky osasi hienosti istua ja odottaa lähtölupaa, lisäksi se mallasi nätisti askeleensa minihypyille (5 cm). Pussi aloitettiin suuta raottaen ja lopulta Lykky meni pussin vaikka kangas oli kokonaan maassa. "Harvinaisen rohkea", totesi pentukurssin kokenut vetäjä. Oli yhdellä ihmisellä suu messingillä. :) (Samalla lisi paineet siitä, että jos se on noin rohkea, niin sen kanssa olisi syytä joskus pärjätä.) Ensi perjantain kurssi jätetään väliin, koska viikonloppu vietetään agilityn parissa muutenkin.

Lykyn rajuudesta kommentoi toinen kurssilainen. Ensimmäisellä kerralla Lykky osui tervehtiessään hänen vasempaan lantioonsa. Nyt nainen kertoi nauraen kotona ihmetelleensä kipeää lonkkaansa. Sitten oli muistanut yhden koiranpennun osuman. Yritän tosissani panostaa Lykyn tervehtimisiin.

En ehkä ole tänne kirjoittanut, kuinka kesäkuussa neuvottelimme poikani kanssa ja sovimme keskenämme pennulle epävirallisen 2 viikon "koeajan". Silloin molemmat olivat sen saalistamiseen ja sisälle pissimiseen kohtalaisen kyllästyneitä. Kun edes vaatteita ei saanut päälle ilman että niistä roikkui 10 kg malinoisia. Tuntui että pennun oikea koti olisi mondioring-harrastajalla, oma osaamiseni/mme ei tuntunut riittävän. Tämän jälkeen terästäydyimme, koska emme halunneet luovuttaa - olihan pennussa hirmuisesti hyvää, juuri sitä mitä oltiin haettu, ja rasittava sen kuului ollakin. Lisäksi se oli tuntunut omalta jo pikkupennusta alkaen. Apua tuli kasvattajalta ja Maijalta. Sittemmin yhteinen sävel alkoi löytyä, autojen jahtaus jäi ja sisäsiisteys alkoi. Eihän saalisvietti ole minnekään kadonnut ja se on haluttu ominaisuus. Ei kait kukaan malinoisia muuten hanki? Se vietti on vaan sekalinjaiseen belgiin tai ainakin Lystiin tottuneelle melkoisen voimakas. Esimerkiksi tänään Lykky vonkui ja haukkui takana olleen auton liikkuvia tuulilasinpyyhkimiä (ja vahvemmin tietysti oman autoni pyyhkimiä). Lenkillä se syöksyisi ohi juosseiden lenkkeilijöiden perään, ei aggressiotaan vaan saalistamisen himosta (tämänkin eteen teen töitä - lenkkeilijästä olisi varmaan ihan sama, purisiko sitä koira saaliina vai vihan kohteena). Ym. Mutta jo nyt ammennetaan saalisvietin ja rohkeuden hyviä puolia. Ja naatitaan niistä. :D

Selästäni vielä. Istumatyö ei kerta kaikkiaan sovi. Teen osasairauspäivärahalla 5-tuntista päivää ja seison niin paljon kuin pystyn, mm. kaikki kokoukset. Töiden jälkeen (ja töissä) pakottaa takareisiä, pottuvarpaasta menee tunto ja eilen vihloi takareiteen niin kovaa etten pystynyt kävelemään normaalisti. Pakotus heijastuu yöuniin, en saa illalla nukahdettua, hyvää asentoa ei löydy ja herään klo 5 jälkeen, koska koskee. En illalla uskalla ottaa toista Neurontinia, koska se tekee aamuväsymystä, mikä ei vastuullisessa työssä ole suotavaa, toisaalta samaa tekee surkeat yöunet. Keskiviikkona nukuin pommiin, torstaina nukuin päiväunet klo 16-18.20 (olisi pitänyt olla klo 17.30 agi-hallilla) ja tänään kävin suihkussa ennen töihinmenoa, jotta uni olisi karissut silmistä. Ei karissut. Asiantuntijalääkärille on varattu aika.

Lisäykset la-aamuna: Luovuin torstain nykyisestä ryhmäpaikasta, kokeillaan toista ryhmää. Lysti sai torstai-iltana Frontlinet niskaansa. Pentu menee vähän eri tahdissa punkkimömmön suhteen.

Retki

”Tule”, sanoi Lysti ja katsoi Lykkyä vaivautuneena. Sitä harmitti ja huolestutti pennun mukaantulo. Koirat jatkoivat matkaansa, Lysti edellä, Lykky perässä. Tassut painuivat pehmeään neulasmattoon metsäpolulla. Oli jo myöhä, hämärä alkoi tummentaa maisemaa. Usva lepäsi notkoissa ja ilman viilenemisen huomasi selvästi. Lysti tiesi, että ruokaa ja lepopaikka oli löydyttävä ennen sydänyötä.

”Kuules”, kuiskasi Lysti pennulle ja lisäsi ”sinulla on sitä saalisviettiä”. ”Niin”, vastasi pentu hiljaa. ”Jos hoitelisit ruuan – minä jään väijyyn”, ehdotti Lysti. Se ei uskaltanut paljastaa kuinka sitä hirvitti vieras seutu outoine varjoineen ja äänineen. Se painui kallion seinämää vasten ison kiven taakse. Pentu haisteli ilmaa ja otti vainun. Lysti katsoi varovasti kolmiokorvat kiven takaa pilkistäen, kuinka pentu ravasi kuusen oksan alta niin, että neulaset heilahtivat. Tuli aivan hiljaista. Lysti ei pennun seuraa kotona ollut arvostanut, mutta nyt siitä olikin seuraa ja hyötyä.

Lysti oli päivällä ollut pihalla, kun yhtäkkiä alkoi kuulua kovia pamauksia lähistön rakennustyömaalta. Lysti säikähti ja karkasi pihalta kiitäen ääniä karkuun niin lujaa kuin pääsi. Pentu oli nähnyt Lystin loikan piha-aidan yli, luikerrellut perään aidan ja terassin välisestä raosta ja nelistänyt perään. Lysti oli jo pitkällä, kun pentu sen vihdoin tavoitti. Pentu oli silloin niin uuvahtanut, että sen oli nukuttava väsymys pois. Lysti tiesi kodin olevan niin kaukana, ettei parivaljakko ehtisi takaisin enää saman päivän aikana, siksi ne Lykyn nokosten jälkeen olivat jatkaneet vaellustaan.

Lysti havahtui – kaukaa kuului Lykyn ärinää ja oudon eläimen vongahduksia. Pitkän ajan kuluttua Lysti tunnisti pennun tassutuksen, läähätyksen ja laahausta. Lysti meni vastaan ja ilahtui. Lykky oli saalistanut ärvö-önkiäisen, josta riittäisi syötävää niille molemmille. Normaalisti Lysti ei pentua halunnut samalle aterialle, mutta nyt pentu oli haluttu ateriointikaveri. Lykky pyysi Lystin viereensä syömään. Yhä hämärtyvässä illassa saattoi kuulla maiskutusta ja louskutusta.

Aterian loputtua oli jo miltei pimeää. Lysti oli Lykkyä odotellessaan tutkinut kalliota ja löytänyt sieltä sopivan oloisen luolan. Se pyysi Lykyn mukaansa katsomaan nukkumapaikkaa. Luolan suuaukko oli pieni, kiviröykkiön osin peittämä. Kivien takana oli juuri hyvän kokoinen pesäpaikka, jonka pohjalla oli sammalta, lehtiä ja havunneulasia. Pentu pyörähti siellä ympäri, kävi makuulle ja nukahti. Lysti katsoi sen rauhallisesti nousevaa ja laskevaa kylkeä ja mietti kuinka karsasti kotona pennun uniseuraa. Nyt Lystiä edelleen pelotti ja se tiesi pennun olevan sikeässä unessa. Lysti hiipi hiljaa lämpimän pennun viereen. Kun Lysti oli asettunut ja huokaissut syvään, pentu raotti silmäänsä, hymyili pientä pentuhymyään ja jatkoi uniaan.

Utelias kuu kiipesi taivaalle ja halusi nähdä metsän öiset vieraat. Muinoin rantana hioutuneet kivet eivät liikahtaneet vaan suojasivat koirat kuunsäteiltä. ”Annetaan silkkiturkkien nukkua rauhassa”, ne kuiskivat kuulle. Kuu hymyili niille ymmärtäväisenä ja jatkoi kiipeämistään.

Samainen silkkiuikku tottistelee

Kentällä pennun, parin broileripyörykän ja Kong Wubban kanssa. Seuraaminen on jäänyt vähemmälle, joten sitä ensin, kättä imutuksesta sekunnin kymmenesosaksi nostaen. Sivulletuloja, eteentuloja. Eteentuloissa olemme edistyneet. Pidän jalat yhdessä eikä Lykkykään asettele tassujaan kenkien päälle. Pysähtymisiä. Istumisia.  

Uutena eteenmeno. Wubba kentän perälle ja lähetys 5 metristä. Pentu lähti innosta piukeana. Leluriehutukset. Sama 10, 20 ja noin 25 metristä. No problemos. Leikitykset, rauhoitukset ja sen pituinen se.

Pentu paiski töitä kanssani innokkaasti, ei haistellut maata ja lisäksi oli aivan hiljaa vaikka into oli kova. Vähänkö luksusta. :)

Iltalisäys: Lystin kanssa kenttä-tokoa myös: seuraamista, pysähdys ja eteenmeno. Iloinen oli Lystikki. :)

Raju silkkiuikku aksailee

Lykyn turkki on silkkinen ja tänään poika piti sitä sylissään, kun tulin kotiin. Pentu ui ilmassa villisti, joten siitä tuli silkkiuikku. "Raju" taas kuvailee parhaiten sen varomattomia rakkaudenosoituksia.

Kävimme agilitykentällä Lykyn kanssa, Lysti sai huilata agilitysta. Ohjelmassa oli 4 cm korkea hyppy: lapsi piti targetia, minä käskin pennun istumaan ja lähetin. Nyt se ei vilkuillut minua vaikka liikuin rinnalla. Tehtiin myös kääntymistreeni. Ovela pentu jätti siivekkeen kiertämättä ja yritti ryömiä siivekkeen ali (tilaa 5 cm) kohti houkutinta. :D Helpotettiin vähän naurettuamme tarpeeksi. Kolmantena oli hyppy-putki-yhdistelmä. Koira vasemmalla puolellani osasi, koira oikealla puolellani olisi ohittanut putken. Näitä muutama toisto. Siinä se sitten olikin. Ihmeen hyvin Lykky jaksoi odottaa istuen lähtölupaa ja tässä kohtaa olenkin ehdoton, jotta jäisi sitten joskus lähdöstä varastamiset pois.

5,10 ja 0

Agi-kisoissa Lystin kanssa.

Ensimmäinen oli agilityrata, mukavan koukeroinen. Valitettavasti puomin alastulolla oli koiran korvat off-asennossa ja sieltä vitonen. Ei sillä ollut aikomustakaan pysähtyä. Aika -6.49 (nopein), 3.75 m/s, sijoitus 2.

Toinen oli agilityrata myös, sieltä 10. Virhe A:lta ja kepeiltä. Sapettaa, että kepeille lähetys oli tismalleen samanlaisesta kulmasta ja putkesta kuin perjantain treeneissä, annoin vielä Lystille tilaa hakea kepit. Lysti ratkaisi tilanteen haukkumalla ja laukkaamalla kierroksen tuomarin ympäri. Puomilla sain sen pysähtymään alastulolle kuten kuuluu, se vaati hitaasti takana kävellen "Lysti, osu, osu". Hyvää se, että A:n alla mennyt putki ei tuottanut erotteluongelmia. Sain yhden vastakäännöksen ympättyä radalle, uusi liike kisoissa tehtäväksi. Aika -0.87, 3.37 m/s, sijoitus jotakin.

Kolmas oli hyppäri, jolta tuli paljon nollia, meille myös. En ilmeisesti ohjannut tarpeeksi napakasti ja yhdessä kohtaa unohtui vekkaus, minkä vuoksi tuli pitkä kaarros. Nopeutta 4.07 m/s, miinusaikaa ei ole ylhäällä. Liian vähän, koska vain kaksi sai LUVAn ja me olimme kolmansia häviten noin sekunnin toiselle koirakolle. Nyrpeintä ikinä! Lähdössä oli päivän luokkanousujen ym. takia enää 10 koirakkoa, olisi nyt ollut vielä yksi (meitä hitaampi). Tuomari valitteli em. asiaa, kun ei voinut LUVAa antaa, mutta minkäs hän koirakkomäärälle mahtoi. Jotenkin olen luottanut siihen, että jos saamme nollaradan, niin aika kyllä riittää. Ei tällä kertaa.  Mitäs ei oltu nopeampia.

Sotasuunnitelma kontakteille: Treeneissä koira ne pääsääntöisesti ottaa, mutta kisatilanteessa ei, erityisesti A:n alastulo on hankala. Muutama teoria: 1. Kisoissa vire on niin paljon kovempi ettei hallintani riitä. 2. Koira ei osaa kisavireessä 2o2o:ta. Siispä treeneissä vire kaakkoon ja katsotaan mitä tapahtuu. Seuraavat kisat ovat näillä näkymin 2 viikon kuluttua kotosalla.

Pitää kait edelleen hyvä kaivaa siitä, että ei tule enää pelkkää hyllyputkea.

Kurssilaiset

Eilen oli Lykky pentukurssilla ja Lysti pujottelukurssilla.

Lykky harjoitteli hyppyä (korkeus 5 cm), nyt myös liikuin rinnalla. Se sai Lykyn aluksi katselemaan minua vaikka tarkoitus oli mennä vain kohti targetia. Tämä lähti kotiin opeteltavaksi. Putkea käyristettiin ehkä noin 60 asteen kulmaan, pentu ei välittänyt mutkistuksesta. Sarja hyppy - putki sujui. Rengas aloitettiin kevyellä harjoitusrenkaalla, jonka alaosa oli maassa. Ensimmäisen hypyn pentu meni koko hökötyksen ohi, siitä lähtien kaikki renkaan läpi. Tästä esteestä se innostui kovasti!

Lelun yllätys

Yleistä: On uskomattoman helppoa harjoitella koiralla, joka suhtautuu kaikkeen uteliaasti ja pelottomasti. Pentu piti targetin päällä olleesta ruokapalasta, mutta parasta taisi olla, kun sai opettajalta kiskaistua alustan leikkiinsä.

Muut koirat odottivat kentän laidalla yhden tehdessä. Lykky pysyi kauniisti kaverinani itse harjoituksen aikana. Vapaa-aikana mm. harjoittelimme katsekontaktia. Yksi pentu karkasi kahdesti luoksemme eivätkä aikeet olleet pelkästään ystävälliset. Jouduin sitä sohimaan pois ja pitämään puolustuskannalle kääntynyttä "antaa tulla, täältä pesee" -pentuani hihnassa selän takana. Hallista poistuessamme oven suussa oli tuijottava ja räkäisesti muriseva amstaffi (eri koira). Nappasin Lykyn syliini ja autossa ihmettelin miksen sanonut amstaffin omistajalle että menisi kauemmas oviaukosta vihaisen koiransa kanssa.

Sitten oli Lystin vuoro. Nyt treenattiin kepeillä irtoamista ja etäisyyttä. Lähestymiskulma oli juuri se Lystin "paha" avokulma, nyt putkesta, josta lähetin valssilla ja ilman. Lysti teki töitä hienosti, usko loppui kesken vain kerran. Opit minulle: 1. anna Lystille tilaa hakea kepit ja 2. verbaalisella kannustamisella on kova voima.

Tämän jälkeen oli kiva ajella isän ja hänen vaimonsa luokse täyden huolenpidon taloon. Kaiken kruunasi puukiukaan lempeät löylyt.

Video

Sain pojan puhuttua videokameran taakse, joten hän otti talteen helteistä treeni-höntsäilyä nurmikolta. (Vähänkö otti pattiin, kun juuri aloitushetkellä hetkellä naapuri käynnisti ruohonleikkurin.) Video on koostettu useasta pätkästä.

Lykky treenaa

Satuin tänään kuulolle, kun Lykky keskusteli hovawart Nyhtö-Hauvan kanssa. Nyhtöhän on leikattu ja ronski uros, joka asuu tässä lähistöllä. Lysti ja Lykky leikkivät sen kanssa päivisin, kun olemme poissa kotoa. On joskus kauhea siivo, kun tulemme kotiin. Jätkämäisine piirteineen Nyhtö ei ole meidän ihmisten mielestä toivevieras, mutta sen tummat kutrit vetoavat ainakin Lystiin. 

- Nyhtö vähän levottomana: "Missä oot ollu?"

- Lykky näennäisen huolettomana: "Olin treeneissä."

- N: "Mitä reenasit?"

- L ylpeänä: "Agilitya."

- N vähän kärsimättömänä: "Joojoo, no mitä siellä?"

- L: "Ensin menin kaksi hyppyestettä peräkkäin ja sain palkkaa."

- N: "Oliko korkeat hypyt?"

- L: "Oli! Ei edes tuon katon korkeus riitä! Ja sitten käännyin yhden hypyn siivekkeen taakse. Niitä menin ainakin kahdesti."

- N: "Oliko rankkaa?"

- L: "No arvaa! Agility on tosi rankkaa, koska se on urheilua."

- N: "Oliks tossa muka kaikki? Etkö muuta tehny?"

- L: "No teintein, mutta kun koko ajan keskeytät. Sitten oli vielä putki. Hirmu pitkä. Juoksin sen läpi kolmesti."

- N: "Oon määkii menny kerran putkeen. Se meni tien ali. Jäin kiinni ja vasta pimeällä tuli emäntä kiskomaan minut sieltä pois. Olikse sun putki iso?"

- L: "Oli. Ja punainen."

Agilitya ja lomaa

Oli ekstra-ryhmätreenit. Ensimmäinen kierros meni vähän tahmeasti, oli eriparinen olo Lystin kanssa. A:lla piti ottaa etäisyyttä ja tämä vain korosti ongelmaamme alastulokontaktilla. Näkyi selkeästi, kuinka itse kiirehdin jännityksissäni uuden kouluttajan edessä ja vedin Lystin mukaani. Kunnon käskytys auttoi kontaktin ottoon tällä kertaa.

Kepeille viennistä varoitettiin, vieressä oli houkuttelemassa 2 putkea ja puomi. Lystikki haki ja pujotteli kepit niin varmasti kuin ikinä, vaikka lähetykseni oli mitä oli. Putkia oli A:n ja puomin alla ja kuin ihmeen kautta koira oli aina oikealla esteellä. Tämä osio oli keväällä vielä aivan hakusessa. Yhdellä esteellä kokeilin ohjausta, jonka nimeä en muista, joku vastakäännöksen tapainen juttu se oli. Pyöritys tepsi paremmin.

Toiselle kierrokselle tsemppasin itseni ja se näkyi heti yhteistyössä. Kuminauhafiilis palasi ja silloin agility tuntuu ihanalta. Tunne on sekoitus oikeaa ajoitusta, intoa, nopeutta ja helpon rentoa menemistä. Tuntuu että radalla ei edes voi mennä mikään pieleen.

Sitten siirryimme isäni luokse nauttimaan isosta nurmikosta, rannasta ja vieraanvaraisuudesta. Lykky suhtautui kaikkeen uuteen uteliaasti. Se saa ajoittain hirmuisia hellyyspuuskia ja kiipeää syliin korvat luimussa häntä vispaten kohteenaan kaulat ja korvien takuset. :) 

Alla on pari kuvaa kotipihalta. 



Pystykorvainen nokkaeläin



P.S. Lisäys: Tänään on viimeinen kesälomapäiväni. Kuin tekisin pientä kuolemaa. Päässäni soi Tove Janssonin Syyslaulua: "Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan, mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan. Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan, miten vähän siitä aikaan mä sainkaan. ./. Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu, päivän ei hetket niin pitkiä lie. Suo valon syttyä, yö kohta saapuu, pois kesän kukkaset syksy vie."