Kävin töiden jälkeen Lykyn kanssa lenkillä. Sen hihnakävely on ohikulkijoissa riemuisia reaktioita herättävä ilmiö. Myönnän, että tähän mennessä huomio on kiinnittynyt autohingun kitkemiseen ja siihen paras lääke on ollut pehmojalkapallo. En halua pennusta pallohullua eikä se aina voi jokin suussa kulkea. Sitä se kuitenkin yritti. Loiks-loiks-hihnaan kiinni - "Ei!" - loiks - sadetakin helmaan - "Ei!" - loiks loiks - hihnaan - "Ei!" Näin 1 km metsän laitaan, metsässä vapaana juoksentelua ja oletin paluumatkalla olevan väsytetyn belgin. Ei ollut. Vähän hillitympää oli meininki, mutta jäi vielä pari juttua ennen kuin hihnakävely on valmista. :) Viimeiset 400 m juostiin kaatosateen alla, hauskasti juoksi heilukorva edelläni. Autot kiinnostavat edelleen, en kiellä, mutta saan huomion palautettua itseeni. Mutta täytyy keskittyä jo muuhunkin.
Hetken kuluttua tuli lapsi kotiin. Nyt pentu sai jäädä kotiin ja agi-kentälle lähti Lysti. Siellä oli puomi valmiina. Teetin puomilta lähetyksiä kepeille eri suunnista. Tuli samalla varmistettua kontakti alustan kera ja pysähdykset olivat varmoja, tietenkin. Lysti haki hyvin kepit, vaikka eri tavoilla niille lähetinkin. Se takanaleikkaus mitä kokeilin kisoissa ei onnistunut. Kun annoin Lystin pujotella yhden keppivälin lisää, se kesti leikkauksen. Hyvä tietää jatkon varalle.
Kentältä tultua kävin Lystin kanssa vielä metsälenkillä, jotta saatiin veryteltyä sekä keho että mieli. Nyt on kirjoituskaverinani olohuoneen lattialla pentu. Virkeä tepsutassu ja lattialla oleva näppis on improvisoiva yhdistelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti