What's your level?

1-10 -asteikolla voi mitata monta asiaa. Syksymmällä tuli tv-ohjelma, jossa pakko-oireisisten potilaiden ahdistuksen määrää kysyttiin otsikon kysymyksellä. Meidän perheessä käyttö on laajentunut muuallekin. Sitä käytetään arvioitaessa pizzan laatua, selän tilaa tai jännityksen määrää hetki ennen agilityn kisastarttia. Viimeisimpään vastaus on 9 ½. Harva tilanne yltää samaan. ;)

Jaarituksista hyppään agilityhallille. Jäi viime treeneistä mietityttämään kontaktit ja lähdöt. Hallilla oli sopivasti valmiina A ja puomi. Lisättiin "radalle" muutama hyppy. Joka harjoituksessa oli lähdössä pysyminen erityistarkkailun alla. Lysti ei varastanut, mutta nousi muutaman kerran seisomaan ja tämän lisäksi saattoi liikauttaa tassuaan. Tähän oli reaktiona örähdys ja palautus istumaan.

Puomilla otatin ensin 2o2o:n alastulolla namilla vahvistaen, sitten poika sai palkata narulelulla. Lysti otti kontaktin vaikka olin puomista 5 metrin päässä tai juoksin ohi seuraaville esteille jne. Useimmat toistot olivat priimoja, paitsi kerran Lysti pysähtyi kontaktilla liian ylös (vahvistin kehotuksella ja kehuilla oikean kohdan) ja kerran se pysähtyi kokonaan vasta maassa, mistä suoritus meni uusiksi. Näkyi, että syksyllä treenatut jutut ovat tallella, kun vähän muistellaan missä mentiin.

Hypyillä kokeilin esteen merkkausta ja Lysti on siinä niin varma kuin koira voi olla. Kisoissa käytän, jos tulee tilanne. Takaakierrossa Lysti sujahti kiertämättä, kun en vienyt jalkaani tarpeeksi sivulle, kökköselkäni vika. Uusinnalla korjasin virheeni ja nyt sujui. Muuta ei tehtykään.

Oli yksi mörköilyhetki tuulen takia. Hallin raskasta metalliovea ei saa sisäpuolelta kiinni, joten tuuli sen avasi ja rämäytti kiinni. Lysti oli siinä kohtaa korva luimussa ja häntä matalana, että nyt riitti. Sen levelit olivar varmaan 9-luokkaa. Rohkaisulla saatiin ovi unohtumaan ja tämän jälkeen treeni jatkui normaalisti. Hyvää on se, ettei koira heittätynyt täysin uiveloksi vaan palautui täysin. Huonoa on se, että tuollainen laittaa pasmat sekaisin.

Aksan jälkeen kävimme vielä jäällä. Aurinko oli pehmentänyt moottorikelkan jälkien pinnat, joten jalkani upposi lumeen nilkkaan asti. Aurinko meni pilveen, tuuli kovasti, flunssa jatkoi päälle hiipimistään eikä selkä ollut oireeton, joten tarpomisen suoman nautinnon jahtaaminen oli nopeasti ohi.

Parasta on, että kevään tuloa ei voi olla huomaamatta!

Asennetta!