Jos sinä hyvä lukijani odotat iloista treenikertomusta niin suosittelen jälleen mitä kohteliaimmin klikkaamaan toista blogia.
Sinnikkäälle jatkajalle ilahtunut tervepppä terve täältä matolta, jonka pohjaväri on musta. Olen sitä elävöittänyt eri värisillä murusilla. Imurointi odottaa lapsen kotiutumista. Pääni yllä syttyi aamulla masentava ahaa-lamppu. Koska syttyminen on ollut hidasta, kyseessä oli todennäköisesti sinertävä "warm white" energiasäästölamppu eikä perinteinen 60 W hehkulamppu. Raahustin vailla 10 keittiöön kahvin laittoon. Takajaloissani - olen aina korjannut tämän sanoiksi pakarat, takareidet ja pohkeet, mutta nyt en niin tee - siis takajaloissani oli tuttu kiristys.
Olen urhoollisesti ja rehellisin mielin vastannut jokaiselle kysyjälle lääkärit ja fysioterapeutit mukaan lukien: "Ehei minulla ole jatkuvaa särkyä, on vain ajoittainen vihlonta." Kun nykyistä hermosärkylääkettä vähennettiin annoksesta 2 x 3, niin 1 x 2 alkaa tuntua minimiltä, koska muuten jalkoja kiristää liian kireät teräsverkosta tehdyt sukkahousut. Selitin tuntemustani tällä vertauskuvalla mieslääkärilleni, kun hän testasi hermopinnettäni. Heti sanottuani säikähdin antaneeni viekoittelevan vaikutelman. Todennäköisesti ajatelma oli pelkästään omassa päässäni, koska tuskin vikittelijä olisi valinnut vastaanotolle ylleen nyppääntyneitä tummansinisiä urheilukerraston pitkälahkeisia housuja.
Mutta tänä aamuna tajusin puolen vuoden sairastamisen jälkeen, että minulla on jatkuvaa tuntemusta, jota kutsuin alun perin lihaskireydeksi, sitten kiristykseksi ja nykyisin näköjään teräsverkkosukkahousuiksi. Se ei ole lievää, koska estää kävelyn normaaliaskeleella, pukeutumisen tavallisesti tai tekee levottomaksi kun ei voi olla mitenkään päin paitsi mahallaan eikä aina niinkään ole hyvä. Enimmäkseen tätä kiristävää kihelmöintiä on vasemmalla, mutta aika paljon molemmin puolin. Luulen, että joku kutsuisi sitä neuropaattiseksi kivuksi tai säryksi, varsinkin kun se vähenee hermosärkylääkkeillä. Itse olen termiä toistaiseksi kavahtanut, työntänyt sanahirviön pois elämästäni - ei sentään tuota ole. Aiemmin olen laskenut kivuksi vain vihlonnan eli liian lyhyen karheapintaisen vaijerin, joka alkaa pakarasta, menee takareiden ja pohkeen kautta jalkaterän ulkosyrjään ja kuroo matkaltaan jalan sisäosat kiinni itseensä. Silloin hermo on niin pinteessä että siltä loppuu happi. Ja melkein loppuu päästäkin.
Tuntoaisti vippaa jaloissa muihinkin suuntiin: Suihkussa pieni etukumara poltti ja pisteli alaraajoissa. Ihmettelin, kun vesi ei enää valunut tasaisesti jalkoja pitkin. Luulin suihkun suuttimen pienten reikien menneen tukkoon. Katsoin alas, näin veden valuvan, mutta en sitä vaan paikoitellen tuntenut. Toinen tuntohäiriö sai jalkaterän silittämisen tuntumaan värähtelevältä pistelyltä. Voimat vievää poltetta on myös: kuin olisi pahasti maitohapoilla 400 m juoksun jälkeen, mutta oikeasti on kävellyt 7 metriä lievää ylämäkeä. Tänään kävi niin, piti pysähtyä ja oikaista.
Elämässäni on uusia tapoja: pöytätietokoneen näppis, hiiri ja näyttö ovat matolla. Syönkin matolla. Ilokseni minulla on koira, joka pötköttää rauhallisena kun mitään ei tapahdu. En mennyt tänään agilityharjoituksiin, koska ne tekevät kiristystä ja "tilanne olisi hyvä rauhoittaa". Päivälenkillämme Lysti sai harjoitella kulkua oikealla puolellani, koska on ihmisiä jotka eivät vastaan tullessaan pysty ohittamaan meitä oikealta.
Minua kantaa edelleen lupaus, että joku aamu vaiva on hävinnyt. Herätessäni teräsverkkosukkahousut ovat poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti