Opiskelua

Eilinen vierähti koetoimitsijakurssin kakkososan parissa, lajina oli agility. Mielenkiintoista asiaa oli edelleen ja kivaa oli koiraihmisten parissa. Seisoskelin ja nojailin taas istumista karttaen. Seuraavaksi on vuorossa harjoittelut, keväämmällä ja kesemmällä sitten.

Tänään sää helli. Jäällä liikuimme ystäviemme spanielin, sheltin ja niiden emännän kanssa. Paluumatkalla kohti juoksi terrieri, joka jäi räkyttämään 10 m päähän. Meillä oli koirat kiinni. Omistaja hiihti flegmaattisena eikä koiraansa edes kutsunut. "Hus!" huusin koiralle ja yritin sitä käännyttää isäntänsä luo. Huusin hänelle, että kutsuu koiransa pois ennen kuin omani antaa takaisin. Omistaja siihen, että koira on kovapäinen ja sille tekisi hyvää, jos joku koira näyttäisi sääntöjä. Siis tyyppi tyynesti tarjosi koiraansa meidän koiriemme höykyytettäväksi. :o Eipä kiinnostanut moinen pesti. Onneksi terrieri ei lähemmäs uskaltanut ja jolkotti lopulta isäntänsä perään.

Selkä on tänään ollut ensimmäisen kerran paremman oloinen, jalkoja ei ole kiristänyt. Tosin jääkävelyn jälkeen vihloi vahvasti takareiteen. Mutta silti jo mietin, että ei kai tämä nyt käsiin parane. ;)

It's only agility, but I love it

Pakkanen laski 6 asteeseen, joten ajoimme agilityhallille. Lysti oli pihalla liekeissä minun lisäkseni. :) Odotellessamme edellisten poistumista tokoilimme lämmittelyn lisäksi. Seuruutin narupallon kanssa ja otin luoksetulon pysäytyksen. En hinkannut enempää, koska koiran vire oli oiva ja liikkeet virheettömät.

Hallilla testasin yhtä kuviota, jonka olen nähnyt 2-luokan radalla. Siinä on hyppy-juoksusuoran jälkeen U-käännös oikealle, U:n pohjalla hyppy ja jatkot oikealla. Minua mietitytti kuinka pitkälle Lystiä pitää saattaa, jotta se hyppää mutkassa olevan esteen. Hallissa en vauhtisuoraa saanut alle, mutta sitä virkaa sai toimittaa A, joka oli valmiina. Kontaktit sillä olivat hyvät yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Hypylle piti saattaa Lystiä jonkin matkaa, muuten olisi jäänyt este hyppäämättä. Siinä oli kaipaamani tieto. Toisaalta tuo oli kaikkea muuta kuin kisamainen tilanne, mutta joo. Tämä on meidän yksi ongelma. Pitäisi tietää, kuinka koira menee ja reagoi mihinkin, mutta en tiedä! Näitä epäselviä juttuja pitää vain testata ja opetella. Kokemuksen myötä muokkautuu Lystin liikkuminen mieleeni.

Marja sattui hallille ja harjoiteltiin U-mutkaan irtoamista targetin avulla. Vein narupallon houkuttimeksi. On jäänyt treenaamatta myös kunnolliset irtoamisharjoitukset. Niitä jatkossa lisää. Saattaa olla, että tässä elämässä en enää voi luottaa vikkelinä pitämiini jalkoihini ja jos Lystin kanssa kisaan, niin siitä pitää alkaa selvitä vähemmällä juoksemisella.

Kesken treenin hallin seinän takana alettiin vonguttaa jotakin autoa hirmuisilla kierroksilla. Lystiä tämä otti korviin niin, että olisi karannut hallista, ellen olisi sattunut pitämään kaulapannasta kiinni. Lahjottu kantajapoikani oli odotellut hallin lämpimässä kopissa ja tuli juuri sopivasti ovesta. Koira unohti vongutukset ja rauhoittui. Poika kantoi vielä keinun esille. Sitä mentiin noin 5 toistoa. Palkkana oli A-este tai narupallo. Tuttu himmaus on keinun käännöskohtaan. Ilmeisesti minun pitäisi totuttaa Lystiä keinun liikkeeseen uudelleen, mutta en nyt uskalla projektia aloittaa. Ties vaikka hurtta ottaa itseensä ja alkaa kammoksua keinua tms.

Eilen oli jäällä kylmä, pakkasta oli 19 astetta ja tuuli etelästä aika lujaa. Näpit jäätyivät kameraa pidellessäni. Tuoretta kuvasatoa on alla. Päivitän kuvia myös Lystin kuvasivuille *klik*, jossa näkyvät isompina tiedostoina.

Tuulta päin



Lipizza



Juonipaljastus

Nytkään ei tule koirajuttuja.

Olen ollut pitkään sairauslomalla. Ohjeeksi sanottiin heti alkuun, että liiku monipuolisesti. Ajattelin, että ei ihmisellä tällainen mäihä voi olla! Jukra, mitkä sairauslomaehdot! Näin silmissäni, kuinka Lystin kanssa vaeltelen metsissä, treenaan ja kisaan agilitya. Todellisuus on ollut karvaampi, kun aloin tajuta mikä kaikki on vältettävää hermosärkyä, mikä kaikki on sitä aiheuttavaa (ja vältettävää) ja että sairas selkä rajoittaa elämää vahvasti tai täsmennettynä: luonnostaan ihmisenä istuisin aika paljon.

Työkaverit, ystävät ja sukulaiset kysyvät säännönmukaisesti miten saan päiväni kulumaan. Kerronpa nyt ihan julkisesti, kellonajat ovat suuntaa antavia. *Luettelo sisältää tuotesijoittelua.*

• Klo 9.30 herään, avaan radion, laitan kahviveden hellalle, suoritan aamuaskareet kylppärissä. Lasken Lystin pois pojan huoneesta, rapsutan tätä hyväntuulista koiraani. (Poika on ennen kouluun lähtemistä käyttänyt koiran aamupissalla.) Annan sille ruuan. Jos muistan, paikkamakuutan ruuan annostelun ajan.  Sekoitan itselleni jauhe-cappuccinon, otan aamukipulääkkeen eli Neurontinin.
• Laskeudun mahalleni matolle kahvimukin viereen, käynnistän tietokoneen, tarkistan Fb:n, Ilmatieteenlaitoksen sivut ja sähköpostin. Koira painuu jatkamaan uniaan pojan huoneeseen. Kun klikkaan "Sammuta kone", koira tulee makuuhuoneesta luokseni, sen täytyy tunnistaa koneen muuttunut ääni.
• Klo 11.30 hieron Lystin tassuihin rasvaa, jotta estäisin lumen tarttumista ja kylmähaavaumia, joita oli vuosi sitten. Puen itseni, kiristän tukiliivin, astun Lystin kanssa ulos. Silmälasit ovat vinossa, koska hupun alla oleva kypärämyssy painaa ne vinoon. Riisun rukkaset, oikaisen lasit, puen rukkaset takaisin, nyhdän hihat alemmas, jottei paljaat ranteet näy. Kävely kestää noin 45 min. Jos on kova pakkanen tai hermosärky lyhentää askelta, lenkki jää 15 minuuttiin.
• Sisällä huuhdon Lystin tassut lumipaakuista ja kuivaan ne.
• Asetun mahalleni matolle ja tietokoneelle. Plaraan koirablogilistani läpi. Jos joku ihmettelee kävijäluvun kymmenkertaistumista, niin yksi osatekijä olen minä. Käyn eri rotujärjestöjen, koirasivustojen, kenneleiden, Agilityliiton kilpakalenterissa, valokuvafoorumeiden, ammatillisen keskustelutaulun, matkustusblogien, myytävien asuntojen, ym. sivuilla. Ehkä bloggaan itse.
• Jumppaan itseni ja koirani, kenties teetän Lystillä sisä-tokoa.
• Syön ruispaloja, joiden päällä on Oivariinia ja Oltermannia tai lusikoin suuhuni kreikkalaisen miehen kuvan koristamaa turkkilaista paksua jugurttia, johon olen sekoittanut hilloa.
• Alan odottaa nuorta koulusta, päivästä riippuen saatan hakea hänet ja käymme ruokakaupassa. Sen jälkeen käytän Lystin ulkona.
• Teen ruokaa, syödään, otan päivä-Neurontinin, jos unohdin päivemmällä.
• Luen hesarin, teen sudokun. Selaan muut lehdet ja postit.
• Palaan tietokoneelle. Jos on kylmä ilma, sytytän takkaan tulet. Jumppaan uudelleen.
• Illalla katson "Hauku mun illallinen ja anna vähän pisteitä, jotta voitat itse palkinnon" ja kotimaisen poliisi-tv:n. Toivon, että tulisi joku hyvä elokuva. Koira tulee matolle viereen.
• Syön jotakin, otan ilta-Neurontinin.
• Poika käyttää Lystin iltalenkillä. Annan Lystille iltaruuan. Harjaan sen hampaat (en millään muista tai jaksa joka ilta, siitä on huono omatunto). Poika antaa pari puruluuta (koiralle).
• Menen nukkumaan, luen jotakin lehteä ennen nukahtamista.

Vaihtelua saan ottamalla kameran mukaan koiralenkille kuten tänään (poikkeuksellisesti ajoin vielä Saimaan rantaan). Jos laulatan kameraa 174 ruudun verran, niiden kanssa askarrellessa menee jonkin aikaa. Varsinkin, koska en suosiolla usko, että ylivalottuneesta tai epätarkasta otoksesta ei millään konstilla saa kelvollista vaan vääntelen ja rajaan kuvaa, käytän sitä seepian värisenä ja mustavalkeana ja lopulta tallennan tietäen, etten tee sillä ikinä mitään. Mutta onpa taas mennyt aikaa.

Ihmettelin äsken, miten alla olevassa kuvassa mukit ovat noin vinossa, että kylläpä 85 mm objektiivi vääntää läheltä paljon. Ei ollut objektiivin vika: juuri mukien ja jugurtin välissä maton alla on mattojarru pikkuisen myttyrällä. :)

Tässä tämän päivän kuvaussession lähtölaukaus:

P.S. Aion aktivoitua agilityn kanssa. En usko, että 45 sek agi hiekkatekonurmella halvaannuttaa. Liikuntaa se on eikä edes tömpsis-hölkkää. Sitä paitsi henkinen hyvinvointini alkaa vaatia vaihtelua.

Lämpötilojen vaihtelua

Öisin ja aamuisin pakkasta on ollut yhä pahimmillaan yli 30 astetta. Päiväksi lämpenee noin 14 pakkasasteeseen. Auringon lämmön tunsin eilen kävelyllä ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Älä kiinnitä huomiota katkaistuun oksaan

Eilen innostuin tokoilemaan. Jätin Lystin istumaan luoksetuloa varten. Kävelin noin 40 metrin päähän. Kun käännyin, koira lähti kohti. Se tuli niin iloisesti sivulle etten voinut moittiakaan, palkan sentään jätin antamatta. Toisella otoksella käännyin katsomaan ja nyt Lysti oli mennyt maihin. Kävelin miltei takaisin ennen kuin sain sen istumaan. Tällä yrityksellä pääsin kutsumaan sivulle. Ihan uudet variaatiot on koira keksinyt. :/

Kaukoja on tehty kotona makuusta s-i tai i-s. Välimatka on metri enkä ole sitä pidentänyt, kun ei ole kiire. Seisomaan nousemiseen on tullut positiivista melkein-ennakointia ja varmuutta.

Ohituksissa tepsii nätisti-käsky. Tänään pääsin kehumaan Lystiä vilpittömästi  ja ruuan kera, kun se jätti reagoimatta vastaantulijan haasteeseen. Hyvä Lystikki!

Mörköjuttuja: Yhtenä päivänä sivuutimme auton, jonka konepellillä oli huopa. Lysti haukkui kovasti ja kiersi sen kaukaa, siksi ohitimme hirviöauton pari kertaa uudelleen. Tässäkin oli koiran olo turvallisin nätisti-käskyn alla. Sen ei tarvinnut pöhistä, niiailla tai ottaa etäisyyttä. Toinen juttu liittyy muovipussiin. Ostin uuden kahvinkeittimen, joka on laatikossaan muovipussissa odottanut purkamista. Kahvinkeittimen päälle tipahti yksi lihapala. Lysti sitä eilen haisteli, muttei uskaltanut ottaa vaikka annoin luvan. Tänään näytin sille samaa herkkupalaa ja kun seisoin vieressä, Lysti rohkeni sen viimein lipaista suuhunsa.

Palaan vielä kahvinkeittimeen. Kesän helteiden jälkeen maistelin useampana aamuna kahvia, koska se maistui vähän oudolle. Syytin maitoa. Elokuun lopulla huomasin keittimen vesisäiliöön kertyneen ikävän näköistä homerihmastoa. Keitin lähti kierrätyskeskukseen. Siitä lähtien olen keittänyt aamuisin kattilassa vettä ja sekoittanut siihen cappuccino-valmisjauhetta. Se on niin hyvää, joten saas nähdä kauanko uusi keitin jatkaa pahvilaatikko- ja muovipussielämäänsä.

Selkä on valitettavasti ennallaan, mutta löysin uuden metsäisen mäen! Otin sinne kameran mukaani.

Emäntä lähtikin eri polkua!

Radan lukemista

Eilinen vierähti Janita Leinosen radanlukuluennolla. Oli monipuolinen ja viihteellinen paketti. Kuulin uusia ja tuttuja asioita. Haaveilen, että teoria siirtyy joskus käytäntöön.

Emmin pitkään perunko osallistumiseni, koska jännitin selkääni. Päätin lähteä, koska muuten käy turhan pieneksi nämä piirit ja ajatukset (= matto, tietokone, poika, Lysti ja paranenko). Käänsin viimeisen penkkirivin tuolin istuinosa taaksepäin. Nojailin selkänojaan seisten tai seisoskelin muuten. Sanoin tästä Janitalle etukäteen, jottei hän ihmettelisi. Selvisin koitoksesta selkäni suuttumatta. Teki terää päästä ihmisten ilmoille. :)

Ilmatieteenlaitoksen mittari näytti täällä -32.9 klo 8. Alan lämmittää takkaa. Alla olevassa kuvassa on Lysti The Pitkäkarva.

"Pikku" ja muita tarinoita

Klo 8 oli täällä virallisesti -35. Joten tässä tulee taas ihan muuta kuin koiratreeniä, tällä kertaa lapsuudestani ja toiveiden toteutumisesta.

Lapsena asuimme maalla. Joka syksy meille tuli karanneita kissoja ja koiria. Ne saivat ruuan ja lämmön lisäksi minun ja sisarteni herpaantumattoman huomion ja silitykset. Pettymykseksemme puskaradion avulla kodit löytyivät ja eläimet piti antaa takaisin omiin koteihinsa.

Mieleeni on jäänyt muuan iso sekarotuinen lintukoira, jolla oli eriväriset silmät. Se tuli meille yhtenä iltana. Valitettavasti omistaja löytyi. Muistan miten hitaasti koira lähti maanittelevan isäntänsä matkaan. Koiran karkumatkan kerrottiin olleen 40 km. Jäi kova kaipuu. Yhtenä päivänä istuessani ruokapöydässä näin ikkunan takana koiran, jolla oli eriväriset silmät. Sama koira oli noussut ikkunanlautaa vasten - voi sitä onnea! Ja voi sitä pettymystä, kun se toimitettiin taas isännälleen.

Omaa eläintä ei saatu allergian pelossa. Niinpä pehmoeläimeni, keltavalkea koira, sai mielikuvituksessani elämän kuten Pinocchio *klikkaa tästä*. Koira sai hyppynarusta talutushihnan, josta talutin sitä ulkona. Koiraparka pysyi pystyssä hetken, kunnes kaatui ja raahautui perässäni kyljellään pomppien. Yritin sitä syöttää ja joskus pesinkin. Sisältö oli sahanpurua ja hiljalleen se alkoi haista viehkolle. Äiti taisi sen kertaalleen vaihtaa uuteen, kun kerran kaupasta samanlaisen löysi, koska alkuperäistä ei voinut pyykkikoneeseenkaan laittaa.

Tänä syksynä olin taluttamassa Lystiä. Vastaan tuli pikkutyttöjä, joilla oli narujen päässä muovipusseja, selvästi lemmikkieläiminä. Tiedän nämä jutut. ;) Muistin lapsuuteni lelukoiran ja kotiin palattuani kerroin siitä pojalleni (joka kielsi käyttämästä enää itsestään sanaa lapsi). Hän antoi lelukoiralleni nimen "Pikku". Sen jälkeen Pikku on alkanut elää omaa elämäänsä. Eilen juttelin poikani kanssa rippikoulusta. Lapsi kysyi, oliko minulla siellä mukanani Pikku. "Yritit kuitenkin salaa ruokkia sitä ruuan jämillä", totesi hän.

Kerron vielä perään toisesta unelmani toteutumisesta. Pienenä halusin hevosen. Sellaisen puutteessa leikittiin "heppaa". Milloin olin hevosena pulkan edessä ja milloin siskoni ratsastajana reppuselässä jopa "esteradoilla". Hyppynaru oli suussa kuolaimina. Kaupasta ostimme pikkuhevosia, joille tehtiin pahvilaatikosta talli ja leegoista ja tusseista esteradat.

Vanhempana pääsin elävien hevosten pariin. Kävin sitten ratsastustallilla kahdesti viikossa, toinen tunti koulua ja toinen esteitä. Vuosien päästä minulle tarjoutui mahdollisuus ratsastaa yhtä puoliveristä tammaa, koska sen omistaja tarvitsi ulkoilutukseen apua. Enimmäkseen menin maastossa. Muistan, kun laukkasin raudikolla hiekkaista metsätietä ja ajattelin, että tämä on juuri sitä mitä pienenä toivoin.

Sivuhuomautuksena mainitsen, että seutu oli hyvin kyistä aluetta. Kerran laukatessa näin tiellä kyyn, jonka yli hevonen juoksi, en ehtinyt tehdä mitään. Pelkäsin hetken, että käärme osuu hevoseen tai pahimmillaan kavioihin niin, että kimpoaa selkääni! Mitään ei onneksi käynyt.

Tämä toiveiden toteutuminen liittyy myös teemaan selkä. Kävin fysiatrilla. Sairausloma jatkuu entisine ohjeineen. Neurontinia lisätään vähän, jotta "takajalkojeni" raskaus, kiristys ja kihelmöinti saadaan pois. Jos selkä ei ala rauhoittua, kesemmällä mietitään muita vaihtoehtoja. Saatan yhä olla jonakin aamuna terve. Sen varassa on hyvä nukahtaa.

Koiraseurue

Varmaan kaikki koiranomistajat tietävät, että sen lisäksi, että koirat näkevät toisiaan ihmisten kanssa, ne sopivat myös omia tapaamisiaan. Lysti tapailee paria kaveriaan aina sen koiran luona, jossa ihmiset eivät ole kotona.

Lähistöllä asuu yksi hovawart, Lystiä vähän vanhempi uros, karski jätkä. Hovawartia kutsun lapseni kanssa Nyhtö-Hauvaksi, koska se vetää omistajaansa lastenvaunujen vierellä. Lystiä on kielletty laskemasta sitä meille. Ikinä ei olla Nyhtöä ehditty kotonamme nähdä, Lysti laskee sen pois takaovesta aina ennen tuloamme. Silloin kun Lysti oli vielä pentu, Nyhtö oli käynyt. Sen huomasi sotkusta: koirat olivat yhdessä silpunneet lapseni lepotyynyjä.  Lysti kertoi äskettäin, että Nyhtö on nykyään kiltimpi. Sille oli tehty se juttu, jonka jälkeen herätessä on tikkejä "siellä".

Porukkaan kuuluu myös vehnäterrieri, sakin nuorin. Se seuraa Nyhtöä kaikessa pahassa, lisäksi keksii omia juttujaan. Vehnis mm. silppusi lapseni lukujärjestyksen.

Hövelinä hetkinä Lysti on kertonut mitä muuta ne puuhailevat keskenään. Yksi leikki on arvauskisa: toisten koirien pitää nuuskimatta arvata mitä yksi koira on piilottanut poskipusseihinsa. Ne kuuntelevat musiikkia, suosikkeja on pitkään ollut Stray Cats ja The Beagles. Varsinkaan Vehnis ei malta olla tanssimatta. Tanssin jäljet huomaa ryttääntyneistä matoista, jos koirat eivät ole ehtineet siivota jälkiään. Joskus ne katsovat televisiota. Lempiohjelmat ovat Poliisikoira Rex ja Avara luonto. Eläintenpelastustiimiä ne seuraavat harvemmin, koska siitä tulee paha mieli, vaikka Nyhtö yrittää vääntää ohjelmasta vitsejä. Seurue on vähän salainen: julkisesti liikkuessaan ne eivät ole tuntevinaan toisiaan, mutta jättävät hankeen viestit seuraavasta tapaamisesta. 

Tänään olin laittamassa Lystille valjaita ennen ulos lähtemistä. Lysti väisti eikä halunnut niitä ylleen. Sitten se varovaisesti kuiskasi minulle muualle katsoen, että "niissä on giljotiini". "Mitä ihmettä?" kysyin minä. Lysti sanoi Nyhtö-Hauvan varoittaneen, että valjaissa on giljotiini ja se tappaa. Olisin nauranut ellei Lysti olisi ollut niin huolestunut. Sanoin Lystille, että Nyhtö on hassuttanut sitä pahemman kerran, kaikkia sen juttuja ei kannata uskoa, se kiusaa tahallaan pienempiään. "Giljotiineja ei ole enää kuin museoissa ja ne ovat ihan eri näköisiä", lohdutin Lystiä. Sen suu rentoutui hymyyn ja häntä alkoi heilua. Valjaiden pukeminen oli jälleen helppoa.

Kainalokoira

Lauantaiaamuna olohuoneessa (kuva lapsen ottama)

Pakkasta on ollut aamuisin lähemmäs 30 astetta, päiväksi vähän laskee. Koillisesta puhaltanut viima lisää pakkasen purevuuden -76 asteeseen (oma havainto), joten ulkoiltu on pakollisten verran.

Sisällä olemme hioneet kaukokäskyjen erityisesti istu-seiso-osuutta. Koira saisi siinä peruuttaa enemmän kuin aiemmalla videolla näyttää tekevän. Paikkamakuun olen ottanut ruuan kanssa. Tunnari 1 + 7 kapulalla oli hyvä, paluussa Lystiltä tipahti kapula, nosti sen itse paremmin suuhun. Jalkojen nostelua ja vaaputusta on tehty selkäjumppana.

Selästäni: Eilisiltana unohdin iltalääkkeen enkä noussut sängystä sitä hakemaan. Heräilin yöllä jalkojeni vuoksi. Tunne oli sekoitus kihelmöintiä ja sitä tuntemusta, kun on tauon jälkeen pelannut tunnin sulkapalloa. Aamulla soitin ystävälleni, joka kamppailee ihan toisella vakavuusasteella olevan sairauden kanssa. Puhelun jälkeen suhteellisuudentajuni otti uutta suuntaa. Häpeän blogi-ruikutustani.

Toko-videoita

Tänään tuli sitten tokoiltua tuplasti. Ulkona otetulta videolta löytyy muutama vino perusasento ja melkoinen käännähdys luoksetulon pysäytyksessä jne. Tehtiin liikkeet peräkkäin ilman toistoja. Ruokaa tuli joka liikkeen jälkeen, lopuksi lelupalkka, jota Lysti osasi odottaa. 

Toisessa videossa treenataan kaukoja. Olisi varmaan kannattanut tehdä "oikeassa" järjestyksessä s-i-m tai i-s-m, mutta tein näköjään noin. Keskeneräiset ovat joka tapauksessa. (Videon alareunassa lattialla näkyy nykyinen olinpaikkani, matto ja tietokone.)

Hämääntynyt tottelija

Klo 8 on ollut 30 astetta pakkasta, nyt enää 20. Aurinkoista ja nättiä. Jääkaapissa on eilisen päiväykselle rasiallinen broilerikuutiota. Päätin ne hyödyntää ennen kuin muuttuvat täysin epäkelvoiksi. Siispä tokoilimme.

Hiottiin ensin sisällä kaukojen istu-seisoa. Siinä on tarkoitus, että koiran etujalat pysyvät paikoillaan ja takapää heilahtaa taakse. Lysti osaa tämän, jos olen ihan edessä ja näytän nostoa molemmilla käsilläni. Se on fiksoitunut seuraamaan kättäni, jossa broileripala luuraa, joten tuskin on hoksannut liikettä syvällisemmin. Välillä pitää ottaa askel koiraa kohti, jottei se tule eteenpäin. Tätä yritin nyt hioa takapalkalla, mutta epäonnistuin. Sain Lystin hämääntymään niin, että se tuli eteeni istumaan tänne-asentoon ja korjasi asentoaan yhä tiiviimmäksi. Helpotin ja kehuin vuolaasti koiran onnistuttua.

Ulkona Lysti sai jahdata herkkupalaa, jotta vire nousi. Ensimmäisessä sivulletulossa katseli muualle, sanoin "Höh!" ja sen jälkeen keskittyi hommaan täpäkkänä. Seuraamisesta maahanmeno, istuminen ja seisominen onnistuivat ensimmäisellä kerralla. Jos tänään on illemmalla hyvä ilma ja saan lapsen lahjottua, niin laitan videon. Lisäksi tein kaukoja takapalkalla. Lysti oli tosi hyvässä vireessä, skarppina odotti "sano jo seuraava asento". Istumasta seisomaannousua teetin ihan läheltä ja siinä tuli onnistumisia.

Selälle ei kuulu uutta (...ttu), takajaloissa on kiristys ja raskaus entiseen malliin. Kävin eilen verikokeissa, näyttää sisuskalut kestävän ja kestäneen syyskuusta alkaneen säännöllisen lääkityksen eri yhdistelmineen. Revin siitä ilon tällä kertaa. Laitan alle kuvan jäniskoirastani. Se on keksinyt kotona uuden paikan: kun makaan mahallani, se työntää päänsä kainaloni ja olkavarteni ali ja asettuu myös mahalleen viereeni tyytyväisenä.

Sukkahousut teräsverkosta

Jos sinä hyvä lukijani odotat iloista treenikertomusta niin suosittelen jälleen mitä kohteliaimmin klikkaamaan toista blogia.

Sinnikkäälle jatkajalle ilahtunut tervepppä terve täältä matolta, jonka pohjaväri on musta. Olen sitä elävöittänyt eri värisillä murusilla. Imurointi odottaa lapsen kotiutumista. Pääni yllä syttyi aamulla masentava ahaa-lamppu. Koska syttyminen on ollut hidasta, kyseessä oli todennäköisesti sinertävä "warm white" energiasäästölamppu eikä perinteinen 60 W hehkulamppu. Raahustin vailla 10 keittiöön kahvin laittoon. Takajaloissani - olen aina korjannut tämän sanoiksi pakarat, takareidet ja pohkeet, mutta nyt en niin tee - siis takajaloissani oli tuttu kiristys.

Olen urhoollisesti ja rehellisin mielin vastannut jokaiselle kysyjälle lääkärit ja fysioterapeutit mukaan lukien: "Ehei minulla ole jatkuvaa särkyä, on vain ajoittainen vihlonta." Kun nykyistä hermosärkylääkettä vähennettiin annoksesta 2 x 3, niin 1 x 2 alkaa tuntua minimiltä, koska muuten jalkoja kiristää liian kireät teräsverkosta tehdyt sukkahousut. Selitin tuntemustani tällä vertauskuvalla mieslääkärilleni, kun hän testasi hermopinnettäni. Heti sanottuani säikähdin antaneeni viekoittelevan vaikutelman. Todennäköisesti ajatelma oli pelkästään omassa päässäni, koska tuskin vikittelijä olisi valinnut vastaanotolle ylleen nyppääntyneitä tummansinisiä urheilukerraston pitkälahkeisia housuja.

Mutta tänä aamuna tajusin puolen vuoden sairastamisen jälkeen, että minulla on jatkuvaa tuntemusta, jota kutsuin alun perin lihaskireydeksi, sitten kiristykseksi ja nykyisin näköjään teräsverkkosukkahousuiksi. Se ei ole lievää, koska estää kävelyn normaaliaskeleella, pukeutumisen tavallisesti tai tekee levottomaksi kun ei voi olla mitenkään päin paitsi mahallaan eikä aina niinkään ole hyvä. Enimmäkseen tätä kiristävää kihelmöintiä on vasemmalla, mutta aika paljon molemmin puolin. Luulen, että joku kutsuisi sitä neuropaattiseksi kivuksi tai säryksi, varsinkin kun se vähenee hermosärkylääkkeillä. Itse olen termiä toistaiseksi kavahtanut, työntänyt sanahirviön pois elämästäni - ei sentään tuota ole. Aiemmin olen laskenut kivuksi vain vihlonnan eli liian lyhyen karheapintaisen vaijerin, joka alkaa pakarasta, menee takareiden ja pohkeen kautta jalkaterän ulkosyrjään ja kuroo matkaltaan jalan sisäosat kiinni itseensä. Silloin hermo on niin pinteessä että siltä loppuu happi. Ja melkein loppuu päästäkin.

Tuntoaisti vippaa jaloissa muihinkin suuntiin: Suihkussa pieni etukumara poltti ja pisteli alaraajoissa. Ihmettelin, kun vesi ei enää valunut tasaisesti jalkoja pitkin. Luulin suihkun suuttimen pienten reikien menneen tukkoon. Katsoin alas, näin veden valuvan, mutta en sitä vaan paikoitellen tuntenut. Toinen tuntohäiriö sai jalkaterän silittämisen tuntumaan värähtelevältä pistelyltä. Voimat vievää poltetta on myös: kuin olisi pahasti maitohapoilla 400 m juoksun jälkeen, mutta oikeasti on kävellyt 7 metriä lievää ylämäkeä. Tänään kävi niin, piti pysähtyä ja oikaista.

Elämässäni on uusia tapoja: pöytätietokoneen näppis, hiiri ja näyttö ovat matolla. Syönkin matolla. Ilokseni minulla on koira, joka pötköttää rauhallisena kun mitään ei tapahdu. En mennyt tänään agilityharjoituksiin, koska ne tekevät kiristystä ja "tilanne olisi hyvä rauhoittaa". Päivälenkillämme Lysti sai harjoitella kulkua oikealla puolellani, koska on ihmisiä jotka eivät vastaan tullessaan pysty ohittamaan meitä oikealta. 

Minua kantaa edelleen lupaus, että joku aamu vaiva on hävinnyt. Herätessäni teräsverkkosukkahousut ovat poissa.

P.S.

Unohdin eilen mainita autohäkistä. Kotipihassa avasin takaluukun. Lysti loikoili häkissään ja katsoi: "Joko tulit?" Avasin häkin oven, koira makasi edelleen. Rauhallisesti se kehotuksestani hyppäsi maahan ja tepsutettiin kotia. Näin sen kuuluu mennäkin. :)

Juuri nyt makaan matolla mahallani ja kirjoitan. Lysti pötköttää vierelläni, sen tassut ovat vasten kylkeäni. Neljä lämmintä pientä tassua.

Koulutuksessa

Tänään oli Niina-Liina Linnan koulutus, uusi tuttavuus minulle. Hänellä on mielestäni tosi selkeä, yksilöllinen ja miellyttävä opetustyyli. En tähän rataa piirrä, mutta laitan opetukset ylös.

Opin merkkaamaan esteen, jotta koira sen ottaa vaikka itse olen kauempana. Lysti teki heti kuten kuuluu. Oiva juttu - jatkoon.

Jos lähetän koiran esteen yli rintamasuuntani sinne jonnekin niin koira sinne jonnekin myös menee ja tulee perässä 10 metrin lenkin jälkeen. Eli rintamasuunta, oma liike ja kääntyminen kuntoon, jos koiran kuuluu laskeutua oikeaan suuntaan tehdäkseen tiukan mutkan. Miksi en tätä ikinä opi?

Kepeille vedin Lystin nenästä ja niiden jälkeen tein persjätön, mitä on viimeksi tehty pihalla joskus syksyllä. Lysti pujotteli hienosti loppuun saakka. Oma oloni oli epävarma, kun en ehtinyt nähdä pujottelua kokonaan. En tiedä uskallanko ikinä kisoissa soveltaa. Seuraavassa pyörityksessä Lystin kuului tulla vähän takana, silti silmät koiraan. Ihan kuin olisin kuullut ennenkin.

Putken jälkeen oli hyppyeste kohtisuoraan putkea vasten. Siinä käytin vastakkaista kättä ja poispäinkäännöstä. Tämä meni kivasti. Poispäinkäännöstä en ole virallisesti harjoitellut ja siinäkin saisi rintamasuunnalle uhrata pari ajatusta.  

Keinulle taidettiin mennä valssilla ja niin sujui parhaiten. Lysti meni kiltisti kiikun loppuun saakka ja se oli viimeisin este. Pääsin palkkaamaan hyvin. 30 esteestä ehdimme esteelle 15. Enpä olisi loppurataa muistanutkaan. ;)

Lysti alkuun tutki epäluuloisena lähdön takana ollutta uhkaavaa kottikärryä, pöytää ja "en ikinä ole nähnyt valkeaa" muovituolia, lisäksi yksi pikkukoira haukkui ja ihmisiä kulki ovesta. Sitten koirat lähtivät veryttelemään ja halli rauhoittui. Ensimmäisellä kerralla Lysti kokeili lähdöstä varastamista nousten seisomaan, mutta palautin lähtöön. Sitten se kesti. Se rentoutui ensimmäisen pätkän jälkeen ja sitten oli kivaa. Irtoaminen ja vauhti oli tuttua Lystiä. Muutamassa kohtaa meno tuntui sujuvalta tanssilta. Kun muistan, milloin viimeistään koiran täytyy tietää minne mennään seuraavaksi ja milloin voin lähteä litomaan kohti seuraavaa estettä, ja toteutan nämä käytännössä, niin aletaan olla oikea parivaljakko.

Selkä on normaalitasollaan. Ehkä kolmiolääkkeillä ja tukiliivillä on osuutensa, lisäksi agilityssa liikkuminen on pehmeämpää kuin jumputtava hölkkä (jonka max-matka oli viimeksi kokeillessani 20 m). Alusta oli myös ideaali: pehmeä, tasainen ja luistamaton hiekkatekonurmi. Tulee hyvä mieli väkisin!

Autossa soi mennessä Erinin "Vanha nainen hunningolla" *klik*, mikä jäi soimaan päähäni. Joku siinä kappaleessa viehättää - tuo kompin kääntö (?) kertosäkeessä? Sen kappaleen nimikin osuu vaikkei hairahtelisi naimisissa vaan tyytyisi ottamaan harha-askelia agi-kentällä sinisine tukiliivineen.

Puhelu

- No heippa!

- Eipä tässä ihmeempiä, ihan kohtalaista. Mitäs itelles?
- Ai Lystin kanssa?

- Tiistaina oltiin agi-harkoissa. Keskiviikkona mää hieroin sen. Kävin ite fysioterapiassa. Terapeutti venytti minua, uusia konsteja ei ole.

- Niinku en kärsi lihasjumpassa yhtään köyristää selkää. Niitä staattisia liikkeitä vaan. Hän toivotti paranemista. Parin viikon päästä meen uuelleen.

- Eilen ja tänään otin vähän tokoa Lystin kanssa tuossa pihalla. Seuruutin, se oli hirmu hyvä. Seuraamisesta istuminen ja pysähtyminen oli hienot! Luoksetulossa se ennakoi pysähtymistä takapalkan takia. Otin perille saakka. Toisella se laukkasi paremmin vaikka oli takapalkka vieläkii. Pysäytin ja palkkasin.

- No niin on, fiksu. Mutta niin ne koirat oppii tietämään mitä halutaan. Arvaa miksi kutsun sitä usein kun se tulee viereen?

- Kaunotar-Lystiksi!
- Ai selkä? Kävin eilen lääkärissä. Sairausloma jatkuu, pitäisi pystyä istumaan ennen töihin paluuta.

- Niin, kun siinä tulee se hermosärky. Yritän nyt minimoida autolla-ajot. Vähän harmittaa, kun valoisan aikaan voisi muuten käydä koirakentillä treenimässä. Mutta en voi joka päivä selkää ärsyttää.

- Lääkkeitä vähennetään, kun ei ne piä vihlovaa hermosärkyä kurissa. Silloin on kuulemma hermo niin jumissa ettei siihen lääkitys auta.

- Nii, ei mulla sellaista jatkuvaa särkyä nyt oo ollukkaan. Kiva päästä lääkkeistä eroon.

- Mutta yks positiivinen juttu. Se pullistumakohta ei selässä ole enää niin säkenöivän kipeä kun sitä kokeillaan selästä kuin aiemmin. Siis on se aika arka, mutta ei niin paha kuin aiemmin. Se on oikeesti hyvä merkki.

- Joo, liikkua saa ja kuuluu. Mutta ei mitään sellasta pitkäkestoista mistä selkä ärtyy eikä etukumaraa asentoa. Meen huomenna kuitenkin Niinun koulutukseen, kun se kerran on täällä. Seisoskelen kentän laidalla ja katon muut koirakot. Teen sitten Lystin kanssa sellasen pätkän minkä pystyn.

- No niijust! Tässä tulee hulluksi jos ei pääse ihmisten ilmoille.
- Hirmu pitkään mietin ilmoittaudunko lähiseudun kisoihin, mutta ei siinä olis ollu mitään järkeä.
- Nii, ensiks ajaa tunti ja sitten juosta maneesissa. Arvaa harmittaako! Tuntuu etten tuu kuntoon ikinä.

- Ehkä sitten maaliskuussa. Ihan hirvee hinku olis kisaamaan. Joku agilityguru on joskus sanonu, että kisaa aina kuin olisit viimeisissä kisoissasi. Mä otan sen jatkossa motoksi, jos vielä pääsen kisaamaan.

- Sulle kans hyvää viikonloppua!

Möykky mutkassa (kuva suurenee klikkaamalla)

Agia ryhmässä

Pitkästä aikaa pääsin treenaamaan agilitya ryhmään. Paavo veti treenit.

Radalla oli kolme putkea, jotka mentiin useampaan otteeseen. Normihyppyjen lisäksi oli rengas, puomi ja kepit. Lysti on keksinyt, että lähdöstä varastaminen on tapa eikä poikkeus ja hiipi alkuun toistoja kaihtamatta kohti eka estettä. Palautus tuli joka ikinen kerta ja tajusihan se sitten homman nimen.

Se lukitsi ansaputken, joka oli tarjolla eka hypyn takana. Usean yrityksen jälkeen turvauduin ensimmäistä kertaa varsin epätavalliseen keinoon, kaulapannasta oikaisin koiran oikealle kakkosesteelle. Itsekin yllätyin ratkaisusta. ;) Seuraavilla se tajusikin, minne kuuluu mennä. :D (Tätä kirjoittaessani tajuan, että niistää olisi pitänyt vuffe toisen esteen yli.) Toinen Lystin mielieste on puomi. Jos ei vääriä puomille menemisiä lasketa, niin kahdesti sain röyhistellä rintaani. Keksin nimittäin leieröidä: Lysti kipusi puomin, itse kuljin keppien toisella puolella ja alastulokontaktin otti koiruus just niinku pittää! 

Vastakkaista kättä oli käytettävä muutamaan otteeseen. Siihen rakas pumpulihousuni reagoi juuri kuten kuuluu. Uuden jipon opin putkeen lähettämiseen, olkoon sen nimi "taaksehuitaisu". Tulee käyttöön.

Kivaa oli treenata innokkaan koiran kanssa! Harmittaa, että taas se kaatui mutkassa kerran kyljelleen.

Kotona hermosärky kiskoi jalkoihini, en tiedä johtuiko 15 min per sivu ajomatkasta vai ottiko agility niin koville vaikka juoksuaskelia säästelin. Toisaalta tänään oli huono päivä muutenkin selän suhteen: Aamulla hinkkasin tiskipöydästä kuivunutta päärynämehua, ilmeisesti köyristin selkääni liikaa ja jaloissa säkenöi.

Tässä on eiliseltä kuva pumpulihousustani: