Onko tämä se koira?

Männä viikolla sattui tällä tavalla: Olin Lystin kanssa päiväkävelyllä. (Se on tämän sairausloman ainut (?) etu ja velvollisuus. Kuuluu siis liikkua, jotta lihakset pysyvät kunnossa, hermot ja välilevyt saavat happea ja niin ees päin. Sairauslomalla kuuluisi elämän yleissääntöjen mukaan maata voipuneena sängyssä eikä liikkua vapaana ja ilmeisesti selitykseksi itselleni toistan asiaa yhä uudelleen.)

Vastaan tuli iäkkäämpi mies pienen ja pitkärunkoisen terrierin kanssa. Hän kysyi, karkasiko koirani viime talvena. Minä siihen, että ei tämä ole karannut. Hän kertomaan, miten oli ihan saman näköisen tavannut lenkillä irrallaan. Koira oli lähtenyt seuraamaan ja jolkotellut koko lenkin ihan lähellä, muttei antautunut kiinni. Hän oli saanut sen takapihansa aitaukseen ja soittanut löytöeläintalolle. Kun sieltä oli tultu koiraa hakemaan, se oli hypännyt 1,5-metrisen aidan yli karkuun. Miestä oli jäänyt vaivaamaan miten koiran kävi. Sanoin hänelle, että olisin varmaan kuullut, jos saman rotuinen koira olisi kuollut tai hävinnyt. Kerroin lähistöllä asuvan pari samanlaista, että saattoi olla niistä toinen.

Koirat haistelivat toisiaan ja tein lähtöä. Miesparka oli vaivaantuneen oloinen eikä saanut silmiään irti Lystistä. Hän vielä kerran kysyi kuin vain savolaisukko voi silmät sirrillään ahavoituneissa kasvoissaan: "Oletko varma, että se ei ollut sinun koirasi?"

Väännän nyt aikakoneeni ohjaussauvaa ja siirrymme viime viikosta tähän päivään. Aurinko pilkahti (noin kolmas kerta sitten marraskuun), joten piti vähän räpsiä kuvia.



The Ilme (osasuurennos yhdestä kuvasta)



Treeniä!

Lämpötila on nollassa, taivas harmaa ja lunta tulee. Puut säälittää, taipuvat lumen alla. Eilen en uskaltanut Lystin kanssa metsään, kun juuri sen reunaan astuessani iso oksa tipahti korkealta.

Tänään olimme treenaamassa. Toko-kentällä Lysti seurasi hyvällä vireellä, pienet siirtymät oli skarppi, oikein tunsin kuinka se työsti takaosallaan. Sellainen näkymätön side meidät yhdisti - ei siis painamista. Lapsi oli vaikuttunut. :) Seuraamisesta maahanmeno oli hyvä.

Luoksetulon teetin ensin pelkällä pysäytyksellä, venähti. Toisella pysäytin takapalkan kera. Kolmannella oli palkat edessä & takana, sillä systeemillä pysäytys ja maahanmeno. Hienot olivat!

Kaukoissa Lysti hämääntyi ensin lapsesta eikä istumaannousu maittanut ensimmäisellä. Sitten lukko aukesi ja saatiin hienot siirtymät istu-maahan-istu. Lopuksi otettiin vauhtiluoksari. Lapsi piteli Lystiä ja laski sitten irti. Kiva on katsoa lujaa kirmaavaa koiraa.

Agilityhallilla oli tarkoitus nautiskella ja katsoa missä mennään. Kyseessä on sama halli, missä Lysti säikähti keinua oliko se nyt joulun alla. Heti alkuun lunta tipahti katolta ja niin minulla oli nelivetopeli käsissäni. Onneksi koira asettui. Mentiin monta kertaa puomi, mistä Lysti todella pitää. 2o2o sujui ja näin kuinka säikähdys hävisi ja into tuli tilalle. Hypyt se irtosi ihan itsestään (viimeksi ei ollut puhettakaan). Takaakierto oli palautunut mieleen. Välistävedot meni vetämällä ja työntämällä. Pujotteluissa ei ollut ongelmia. Lystissä oli sitä virtaa, minkä olin pelännyt menettäneeni. Palkaksi kelpasi sekä ruoka että lelu. Itse keinu sitten: normityyliin!!! :D Lysti himmaa käännöskohdassa, hidashan se keinulla on, mutta ei mitään merkkejä pois pyrkimisestä. Se pysähtyi alastulon 2o2o:iin kuten kuuluu. Lopuksi mentiin esterinkula vielä ympäri ja jäi kerrassaan hyvä mieli.

Juu ja tänään siirtyi häkki vihdoin autoon. Lysti loikkasi sinne loiks vaan. Enimmäkseen se matkusti maaten, välillä nousi istumaan kuten kaupunkiajossa pysähdellessä muutenkin. On häkin kanssa helppoa.

P.s. Ja mitäs oma selkäni? Tukiliivi oli ja poika apurina. Kotimatkalla poltti polvitaipeeseen saakka. Joko 5 min normaalia pidempi ajomatka tai askelten "tärinä" oli liikaa, vaikken juoksuaskelia ottanut. Oire helpotti olohuoneen matolla - en enää muita huonekaluja tarvitsekaan. 

Sen täytyy olla lähellä

Tällä viikolla olemme vähän tokoilleet ulkona. Eilen settiin kuului paikkamakuu. Kerran vuhveroni nousi istumaan, ei kestänyt sitä että kävelin ohi toisen korkean kinoksen taakse. Kaukaa huidoin sen maihin ja makuu jatkui yhtä rauhallisena kuin alkoikin. Eipä tuollaista kokeissa tapahdu, mutta ehkä häiriönsieto on vähän heikko tauon jälkeen. 

Teetin seuraamisesta istumisen ja seisomisen, hyvät olivat enkä siksi uusinut. Kaukokäskyistä istu-maahan-istu olivat mainiot takapalkalla, mutta maasta seisomaan nousemisessa koiruus hypähti eteenpäin. Oli vähän yllätys, koska seiso-maahan-seiso on ollut varma hissiliike. Palaamme olohuoneharjoituksiin sen osalta. Voittajaluokkaa ajatellen myös noudot, hyppy ja ruutu ovat ihan unohduksissa. Mutta on se kisaaminenkin epätodennäköistä.

Autohäkki on edelleen sisällä, Lystikki pystyy olemaan siellä vaikka ovi on kiinni ja olen itse seinän takana. Tänä viikonloppuna häkki pääsee vihdoin autoon saakka. Valoisalla (lapsi) näkee kiinnittää sen paremmin paikoilleen.

Lystikin lemmentaika alkaa hiljalleen haihtua. Tavoitteena on käydä agilityhallilla viikonloppuna ja ensi viikolla yrittää ryhmätreeneihin - ei siellä ole pakko revittää jos ei pysty. Suunnitelmia on pidemmällekin: Niinun agi-koulutus, koetoimitsija 2-kurssi ja agi-kisoja viimeistään maaliskuussa.

Mistä päästään taas selkääni. Viimeisin lääke tiputti verenpaineet pyörtymisen rajan molemmin puolin, joten on palattu vanhaan tuttuun hermosärkylääkkeeseen, jonka hyöty-haitta-suhde on paras komerollisesta eri vaihtoehtoja. Tämän uuden sairauslomani aikana en ole istunut kuin autossa (kerrallaan max 10 min x 2) ja kahdesti kahvilassa, joten selkä on rauhoittunut. Alaraajojen polte ja kiristys on hävinnyt, jäljellä on enää tuttu ajoittainen vihlonta. Tukiliivistä näyttäisi olevan hyötyä. Hölkkämatka on kasvanut 20 metriin, mikä agilitykisoja ajatellen on vaatimaton suoritus. Harmittaa, että nyt alkaa tulla kisoja samoille paikkakunnille, mille marraskuussa olin menossa kisaamaan. Silloin olin peruessani varma, että helmikuussa sitten! Yritän luottaa siihen, että jonakin aamuna pullistumat ovat vetäytyneet tarpeeksi ja kipu on poissa. Mitä useampi sairastamiskuukausi on takana, sitä lähempänä sen hetken täytyy olla.

Asennetta!

Elämä voi helposti täyttyä synkeydellä. Onneksi vaivat ovat vain asennevammaa. Heitän yltäni ikävyyden pilkkihaalarin ja aloitan positiivisen aikakauden. Ensin muutan suhtautumisen selkääni - ajatelkaa mikä lottovoitto! Lääkärikirjoissa on sivutolkulla kamalampia vaihtoehtoja. Mutta jippii, minulla on vain pientä säätöä ruodossa.

Olen päässyt kokeilemaan valmisteita, joita olisin muuten saanut vain puistokemisteihin tutustumalla. Koen uudenlaista vapautta: kahden pakollisen lääkkeen lisäksi minulla on kaksi vapaavalinnaista. On ollut tilaisuus tukea paikallista elinkeinoelämää eli fysioterapeuttia ja lääkäriasemaketjua eikä vähäisimpänä apteekkaria, jonka tulot ehtivät hetkeksi kutistua vaihtokelpoisten lääkkeiden kipitettyä apteekin hyllyille. Olen kantanut ropojani myös maailmantalouden elvyttämiseksi, sillä magneettikuvauksen potti tipahti firman monikansallisille omistajille. Luulen, että viimeisin ei riitä paikkaamaan omantuntoni tuskaa siitä, että jäi ostamatta vuohi kehitysmaihin joululahjaksi.

Aisti- ja ajatusmaailmani on laajentunut eikä rajoitu enää pelkkään realiteettiin. Keskiviikkona en uskaltanut raottaa kainaloani, koska luulin laittaneeni sinne kuumemittarin. Asiaa hetken pohdittuani tajusin että enpä ollutkaan. Muisti pykii: Kauppalistan voin lukea kaupassa yhä uudelleen. Toistot eivät harmita, koska lukemastaan saa ahaa-elämyksiä joka kerta. Eilen listalla oli lopuksi pakastekaurapiirakkataikina ja kakkapussit. Unohdin heti ensin toisen ja sitten toisen. No nyt ne näköjään muistan, joten vain lyhytaikainen muisti on pois pelistä.

Eilen kävin kahdesti makaamaan olohuoneen matolle koska päähän ei riittänyt veri. Harvoin maistuu lapsen tekemä juustosiivuin päällystetty hapankorppu niin hyvältä kuin silloin mahallaan imuroimattomalla matolla. Ei ole kaikilla tuollaista lastakaan. Huono-onnisemman teini olisi potkaissut kärkivahvistetulla kengällä pernaan, vienyt kännykän, auton avaimet ja viimeisimmät setelit kukkarosta. Kuukauden päästä minut olisi löytänyt kylmänä isännöitsijä: Itella olisi valittanut ja esittänyt laskun postinkantajalle tulleen rasitusvamman hoidosta, kun tämä tunnollinen työntekijä olisi yrittänyt survoa täyteen postilaatikkooni lisää laskuja.

Lääkitys kuumottaa, mikä on pelkästään etu pakkaspäivinä. Jotakin toista sama rohto kylmettää. Mielummin kuvittelen istuvani saunan alimmalla lauteella kuin huljuttavani jalkojani avannossa. Onneksi minulla on ihana lääkäri, jolla on aina uusi vaihtoehto varalle mietittynä.

Eipä ole takanani toista tällaista talvea, jolloin olisin nukkunut yli kaamosajan. Ei mitään talviunta vaan kunnon horros. Enää muutama aurinkoinen päivä ja sisäinen sisiliskoni alkaa heiluttaa häntää. 

On ollut oikeus murtaa muutama ehdoton koirankasvatussääntö. Aiemmin Lystillä ei ole ollut asiaa sänkyyni, mutta nyt on. Koiraneiti on aika eloisa kaveri. Ensin se huoltaa itsensä, sitten käy selälleen niin että otsa lepää mahani päällä. Kun se sieltä aikansa tuijottaa, avaan silmäni kunnolla. Samalla alkaa valkoinen lakana jalkojeni vieressä heilua eri suuntiin kuin villiintynyt minikummitus. Se ei ole realiteettivääristymä vaan fakta. Kiemurrellessaan koiruus on saanut häntänsä ryttääntyneen lakanan alle.

Hain eilen tukiliivin. Niitä oli puuterinvärisen lisäksi tummansinisinä. :D Jälkimmäisen kanssa peilistä kurkistaa maajoukkuetason lentopalloilija. Vaviskaa rakkaat kilpakumppanini agilitykentän laitamilla!

Lemmenloukun kanssa arestissa

Jos tämä olisi henkilökohtainen päiväkirja, teksti olisi painokelvotonta vihan ja itsesäälin sekoitusta. Koska tämä on julkinen, teksti tulee siivilän läpi (ja viisi kertaa tarkistettuna, koska nykylääkkeillä ajatus sakkaa).

Lysti on varsinainen lemmenloukku nykyisellään, joten agilityhallille ei ole asiaa. Tottistelu uudessa lämpimässä hallissa olisi jo kiinnostanut, mutta jäi samasta syystä. Tänään intouduin pihalla vähän tokoilemaan. Koiruus sai seurata ja tehdä luoksetulon pysäytyksen pelkän seisahtumisen kanssa. Kotona on viilattu seuruuta käännöksissä ja peruutuksissa. Lisäsin muuten videoihin 9.6.10 tokokokeista kuvatun videon, jos joku haluaa katsoa. Video on otettu autosta sisältä Lysti-ikkunan läpi, kuvassa näkyvä tahra on vuhvelin kuonon jälkiä.

Otettiin tänään videolle Lystin varovainen istumataiteilu ja kyljelleen menemiset. Video on tässä *klik*.

Sitten selkäuutiset, mistä tämä apatia ja melankolia kumpuaa. Selkä sai tarpeekseen jopa sairauspäivärahan turvin lyhennetyistä työpäivistä vaikka seisoin töissä niin paljon kuin kykenin. Istuminen kun on se paha juttu. Olen taas kokoaikaisesti sairas ja jatkot selviää huomenna. Lääkkeitä vaihdetaan jälleen tavoitteena kivuttomuus ja vähäisemmät sivuvaikutukset. Tukiliivi otetaan käyttöön. Tirautin jo muutaman kyyneleen. Tässä on odoteltu kahden pullistuman kuihtumista, mutta alempi pullero jatkaa paisumistaan lisääntyneiden alaraajojeni hermosärkyjen perusteella. Tämä ei parane ikinä.

Pikkuinen lintu

Aamulla oli pakkasta 30 astetta.

Yritän siis olla huolehtimatta puhkipalaneesta kuvasta. ;)

Lämpenemistä odotellessa Lystin lihaksia on huollettu. Ohjelma:

takajalkojen nostot, ristikkäisten raajojen nostot, istumiset, kaukot ja painonsiirrot.

Takajalkojen nostoissa sanon "nosta", jotta koira tietäisi mitä on tulossa.

Painonsiirroissa ruokapala on Lystin nenän edessä on pöydällä. Sanon "vaaputaan"

ja horjutan koiran takapäätä sivuttaissuuntaan niin että sen reidet työskentelevät.

Myöhemmin Lysti oli kyljellään hierottavanani.

Eilen olin koetoimitsijakurssilla.

Oli kiva olla luennolla, jolla käsiteltiin harrastusasioita.

Outoa oli nousta seisoskelemaan kahdesti tunnissa

vaikka harjoittelin sitä töissä viime viikon.

Käyn vielä kurssin kakkososan.

Huomenna alkaa toinen työviikko sairauslomani jälkeen. 

Viime työviikko oli fiasko, jos alaraajojen hermoilta kysytään.

Vastaus olisi varmaan sama, jos kysyttäisin yläpään hermoilta.

Olen tänä viikonloppuna kokeillut erilaista särkylääkitystä sillä seurauksella että oksettaa.

Huomenna saan uusia ohjeita.

Otsikko

tulee siitä

että vaikka Lysti

on hyvin hiljainen koira

joskus

kun se on kyllästynyt

ja vähän rauhaton

mutta ei usein

sanotaan

"pii-pii-pikkuinen lintu"

kun se piippaa

jolloin se tulee luo venytellen

istuu eteen siveltäväksi 

katsoo

paimenkoiran silmillään

kuuntelee

kun kysyn silittäen:

"Mitä pieni iippu?"

Se rauhoittuu

kääntyy ja kiepsahtaa

tyynenä 

uudelleen makuulle.

Hömpöttelyä

Maanantaisen selkäkuvauksen tulos helpottaa edelleen. Olemme treenanneet yhä lihaskuntoliikkeitä, tarkoitus on pitää Lysti kunnossa. Tokoa tai agia emme ole harjoitelleet. Metsälenkeillä on käyty. Ohituksissa olen vahvistanut ruokapalkalla "nätisti"-käskyä, koiruli on ollut skarppi. Ihme, sillä sen hormonit ovat olleet pari päivää sillä mallilla, että vetovoimaa voisi olla puoleen ja toiseen. Agilityhallille ei siis ole vähään aikaan asiaa.

Olen katsellut agilityn kisakalenteria, on tulossa myös koetoimitsija- ja agilitykoulutusta. Helmikuussa pääsemme tositoimiin. - Jos selkäni alkaisi asettua. Tänään eli kolmantena työpäivänä vasempaan jalkaani vihloi töissä niin etten ensimmäistä kertaa tiennyt miten päin olisin ollut. Kotona kipu lopulta asettui venyttelyllä, lääkkeillä ja kävelyllä. Soisin vaivan jo hellittävän. :/   

Jännä päivä

Tänään oli Lystin selkäkuvaus. Jännitti ja melkein tirautin itkut etukäteen agilityharrastuksen menettämisen varalta. Eläinlääkärin testeissä selkäkokeet olivat ok. Kuvauksissa ei ollut spondyloosia eikä muutakaan oireilua tekevää. :) Kerrankin pessimismini sai hyvän kolauksen!

Rauhoitus oli normaalia kevyempi, varoaika on vain viikon tai kaksi, tarkistan vielä. Tässähän pääsee kisakalenteria plaraamaan. Näytetään jo ihan oikeilta kilpailijoilta, kun koirulilla on autohäkki. ;) Eläinlääkäri suositteli lihashuollon jatkamista ja siitähän on jo sovittu.

Lysti on valittu belgianpaimenkoirien arkuustutkimukseen, joten sain samalla otatettua verinäytteen geenitutkimuksia varten. Onpa koirakansalaisvelvollisuus nyt täytetty.

Tänään oli myös ensimmäinen työpäiväni s-loman jälkeen. Alku on kevyt, teen lyhyempää työpäivää helmikuun loppuun, kun ei tuo istuminen oikein suju. Nykyiset hermokipulääkkeet vaikuttavat aivojeni toimintaan selvästi. Saas nähdä mitä työnteosta tulee vai meneekö mömmöt vaihtoon.

Ta-daa!

"Melkoranta täällä, iltaa kaikille. Tuossa ruudussa alla näkyy nyt videonauhaa. Vieressäni on onnellinen koiran omistaja ja kylläisen oloinen koira. Kyselen tunnelmat näin tuoreeltaan." 

- "Miltä nyt tuntuu?"
- "Hyvältä kiitos."
- "Mikä oli viimeisimmän vaiheen salaisuus?"
- "Leipäjuusto."
- "Mitä seuraavaksi?"

- "Opetan Lystin olemaan häkissä vielä niin, että luukku on kiinni. Sitten siirretään häkki autoon. Jos koiruli asettuu sinne rauhallisesti, laitetaan luukku kiinni ja lähdetään ajelulle."

Hankisaukkoilua

Pakkaset ovat lauhtuneet alle 10 asteeseen, ihana on ulkoilla palelematta. Agia ei olla treenattu sitten torstain eikä tokoiltukaan. Tänään lenkin yhteydessä seuruutin Lystiä vilkkaahkolla kevyen liikenteen väylällä. Koiruus tuli vieressä niin upean kontaktin kera, että todella ansaitsi ruokapalansa. Sen jälkeen se vaati myös leikin, joten talutushihna sai kyytiä. Hyvää on se, että Lysti on yhdistänyt tokoilun lelupalkkaan. Huonoa se, että hihnan kiskominen ei ole toivottua. Mutta kun tottis-kenttää ei olla aurattu, niin eipä ulkona ole paljon paikkoja missä täysipainoisesti treenailisimme.

Ajoin myöhemmin metsän laitaan. Meille molemmille tuli hankijumppaa, kulkemattomilla poluilla oli ihan kohtalaisesti lunta. Ei tietenkään ihan Helsingin tasoa. ;) Puikkokuonoinen saukko hyppeli vailla huolen häivää, joten väkisin kyseenalaistan selkäkuvauksen tarpeellisuuden. Keskustelen asiasta eläinlääkärin kanssa.

Operaatio Loukku on siinä vaiheessa, että Lysti pysyy maassa, vaikka poistun viereltä. Takajalat ovat vielä pelastusrenkaana. Jollakin systeemillä aion vielä pyöräyttää koko koiran häkkiin. Tässä on tämän päivän todistusaineistoa: Loukku, osa 45.

Loukku, osa 41

Hätäisimpiä on pitänyt jo toppuutella. :D Mutta en ole unohtanut. Tässä on tämän päivän Loukku-video. Häkin pohjalle ostin pehmusteen, jotta siellä on mukavampi lekotella. Molempien.

Loppiaisen agilitya

Eilen teetin pihassa minuutin piilopaikkamakuun ja luoksetulon pysäytyksineen. Ei ollut huomautettavaa.

Tänään auton mittari näytti 7 pakkasastetta, joten iloisena ajelin koirani ja lapseni kera hallille. Siellä olikin treeni menossa, joten odottelimme vajaa puoli tuntia. Käytin tämän hyödykseni koiraa lämmitellen ja tokoillen.

Seuraamisessa Lystin vire oli korkea, se jopa keuli! Vihdoin! :D Tein kaikki voittajaluokan seuraamisen koukerot, paitsi kotiin tultuani hoksasin että paikalla kääntymisiä ei menty. No niitä on helppo treenata sisälläkin. Peruutuksissa Lysti jäi kahdesti seisomaan ja tuijottamaan hallia missä koira haukkui. Ei kuitenkaan kummemmin siitä paineistunut, vaikka sekin sen ominaisuuksiin kuuluu. Seuraamisesta istuminen ja seisahtuminen olivat priimaa. Kaukaa pyysin kahdesti sivulle pysäyttämättä välillä ja oikein vauhdikkaita ja täsmällisiä suorituksia tuli.

Agilityssa kokeilin ensin takaakierrot, missä viimeksi pyki pahasti. Mietin jo, onko syynä selkä vai keinu-säikähdystrauma. Takaakierto kun on koiran fysiikalle vaativa juttu. Ensin koira luikahti epävarman näköisesti käteni alta hyppyyn. Sitten ohjasin niin huolellisesti kuin ikinä ja lähtihän se takaakierto. Näitä tehtiin muutama toisto tähtitieteellisillä kehuilla ja johan alkoi pelittää. Näyttää siltä, että takaakierron jumimisen takana oli muinainen keinun säikähdys ja sen yhdistäminen juuri takaakiertoon, kun silloin vielä esteenkin rämäytin.

Tehtiin viime kerran Tuijan kuviota, johon tulee sylivekki, viskileikkaus ja saksalainen + persjättö. Sylivekissä kiinnitin huomiota käsiini, mutta koira teki edelleen noin metrin mutkan. Tämä ohjaus menee aika lähelle suhinakäännöstä, jonka oikeaa nimeä en tiedä. Suhisen ensi kerralla ja katson mitä tapahtuu. Vastakkaisen käden ohjauksessa piti olla hirmu tarkka, jos yhtään edes vilkaisin esteen väärää puolta, Lysti lukitsi sen ja se oli menoa. Viskileikkauksessa Lysti meni kuin vanha tekijä. Saksalaisessa jouduin normaalia huolellisemmin saattamaan Lystin esteen taakse, joten persjättö-osuudessa tuli kiire ja tietenkin osuin Lystiin, joka katsoi minua sen näköisenä että ...vetin tonnikeiju jyrää taas. Onneksi armas karvakaulani oli anteeksiantavalla tuulella ja saatiin 2 onnistunutta toistoa heti perään. Olenhan minä kohelo radalla, mutta pistän osasyyksi nykylääkitykseni, joka hidastaa selvästi ajatusta ja motoriikkaa.

Lystin yksi suosikki, A-este, oli keskellä hallia, joten se yhdistettiin em. 5 hypyn pätkään. Alastulon 2o2o oli upea ja koiran vire radalla sitä vauhtia mihin olen tottunut. Kahdesti mentiin tämä yhdistelmä ja painuttiin pihalle loppuleikkiin ja -veryttelyyn.

P.s. 1. Olin unohtaa tärkeän asian: Lysti olisi varastanut jokaisessa lähdössä. Minusta olemus ei ollut paineistuneen koiran "älä jätä minua" vaan "otan tästä muutaman askeleen ei se huomaa". Palautin joka kerta istumaan. Ihme koira.
P.s. 2. Tämän päivän loukkutreenit on tekemättä. Eilen edistyimme sen verran, että Lysti suostui jo makaamaan häkissä vierelläni. Tosin vain etuosa oli häkissä, takaosa oli turvallisesti lattialla.

Loukku, osa 37

Loukkuun on ostettu räsymatto verhoiluksi, on vähän pieni, mutta olkoot. Tämän päivän todistusaineistoa: Loukku, osa 37. Lysti suostuu jo pysähtymään häkin sisällä (ei näy videolla), mutta maihin ei vielä uskalla vaikka olisin vieressä.

Pakkasta on taas mukavasti, joten ulkona ei treenata. Sisällä on jumpattu fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Eilen olisin tottistellut agilityn jälkeen, mutta kaikki kentät olivat joko auraamattomia tai jäädytetty luistinradoiksi.

Lisäsin uuden sivun, mihin kokoan Lystin videoita. Aatoksissa on siirtää myös vanhan blogin tekstit uudelle sivulle, mutta en ole vielä ihan varma.

Aksaa

Tänään tein Tuijan ohjauksessa ratapätkää. Tarkoitus oli myös totuttaa Lystiä halliin missä se viimeksi säikähti.

Eipä olleet viime kerran kokemukset unohtuneet. Lysti tutki hallia, mutta kävi syliin hyppimällä hakemassa rohkeutta aika tiuhaan. Lähdöstä sen teki mieli varastaa olemuksesta päätellen sen vuoksi että hirvitti. Oli outoa ohjata koiraa, joka normaalisti menee lujaa ja irtoaa. Nyt se ei kyennyt edes hyppäämään, ellen saattanut miltei kuonosta kiinni pitäen. Kun se oli tuollainen, oma fiilis latistui väkisin enkä voinut olla katsomatta rakasta hurttaani sillä silmällä, että on siinä mulla harrastuskoira.

Uutena opin sylivekin, viskileikkauksen ja saksalaisen + persjätön. Sylivekissä nousivat käteni useista huomautuksista huolimatta ja koirakin kaartoi ohjaukseni mukaisesti. Lysti siis luki minua kuten kuuluu. Oikea käsien asento pitää muistaa yksin treenatessa. Viskileikkauksessa menin liian kaukana ja kiirehdin, sekin pitää huomioida. Saksalaisessa + persjätössä kannattaa liikkua rivakammin.

Edellä mainittujen opettelu ei siis ollut helppoa, koska koira kulki kuin olisi ollut juoksuhiekassa. Se ei irronnut mihinkään, todella vaati minut radalla vierelleen, minkä tajuaminen ei minulle ollut helppoa kunnes Tuija siitä huomautti. Lisäksi ohjaamiseni on epätarkkaa. Myönnetään.

Mentiin paria estettä kerrallaan. Putkea mentiin ekstra-kertoja. Lopulta mentiin puomi-putki-yhdistelmää. Puomistahan koira pitää, siinä oli 2o2o:kin kunnossa. Tässä koira vapautui, sain sen hyppäämään eri ilmeellä ja menemään takaakierron pakkovalssilla. Lopulta menin koko radan kuten kuuluu ja nyt oli koirassa jo vauhtia! Radan jälkeen se suostui puremaan narupalloon kiinni ja saatiin iloinen lopetus. Josko ensi kerralla olisi eri meininki?

Operaatio häkki etenee niin, että ostin tänään räsymaton, olisi ehkä pitänyt ostaa vähän isompi. Nykyinen on poikittain häkin pohjalla, sitä yltää sivuille n. 25 cm, solmin sen hapsuistaan kiinni häkin seiniin. Lysti kulki tänään rauhalliseseti ravaten sen läpi. Sitten makasin siellä itse ja koira tuli minua haistelemaan etutassut häkin alustalla. Läähätti kyllä, joten ihan helppoa ei ole.

Koira-asioiden ulkopuolella mainitsen vielä selästäni. Hermokipulääkkeen annostus on nyt tuplattu. Ei se hermokipuun (vihloo erityisesti vasempaan takareiteen nytkin) auta, mutta nupissa on normaalia pehmeämpi ja hitaampi olo. Ehkä se on tarkoituskin. ;)

Lähtövalmis Naamiokostaja

Loukku, osa 29

Loukkuprojekti on edennyt. Tänään koira ei enää näyttänyt niin pelokkaalta häkin lähellä. Tehtiin siitä putki avaamalla evakuointiluukku (kiitos Laura ideasta). Minä olin toisessa päässä ja lapsi toisessa, molemmat makkarolla varustettuina. Kun Lysti alkoi vonkua ja haukkua ei-arasti ja asetteli tassujaan alustalle, kevyesti kaulapannasta vetämällä se sujahti läpi. Sen jälkeen ei apua tarvittu.

Myöhemmin otettiin videokamera esille. Lapsi oli videoimassa, joten en häntä saanut niin lähelle houkuttelemaan. Vieläkin oli tuollainen työ, mutta koiran ilme ja olemus ihan eri kuin aiemmin, nyt sellainen "tekisi mieli mutta hirvittää". Tuosta on matkaa levolliseen automatkailuun, mutta edistymistä on tapahtunut. Video on koostettu useasta pätkästä, parasta siinä on lapsen nauru.

Raketteja paossa

En halunnut Lystiä altistaa raketeille. Se olisi tietänyt ääniherkkyyden pahenemista kaikelle pienemmällekin kolahdukselle pariksi viikoksi. Ystäväni lainasi meille kesämökkiään vuodenvaihteeksi, syvällä kiitollisuudella häntä ajattelen. Onneksi mökillä on sähköt, joten ihan eräolosuhteissa ei oltu, toki puilla suoritettiin päälämmitys.

Tie mökille oli aurattu, mikä helpotti projektia. Edellisenä lämmityspäivänä lumisade yllätti, jäin autolla mutkaiseen ja jyrkkään ylämäkeen kahdesti kiinni. Onneksi työntövoimaa ja havuja löytyi sekä samainen ystäväni, joka takapenkiltä huusi ralliopettajan lailla "Hanaa vaan!" Seuraavana päivänä eli aattona tie oli aurattu hiekalle saakka ja ajaminen sujui ilman apuvoimia. :)

Kaksi rakettia ammuttiin sen verran "lähellä", että Lysti säikähti. Sain sen leikkimään säikähdyksen jälkeen, joten aivan tolaltaan se ei mennyt. Muu paukuttelu oli niin kaukana, ettei Lysti reagoinut. Kiva oli olla luonnon helmassa, koira nautti vapaudestaan! Metsän keskellä pimeä on pimeää, vaikka lumi valaisikin. Ilman koiraa en kerta kaikkiaan olisi uskaltanut liikkua. Olihan se mainio seuralainen muutenkin.

Alla on pakattuja kuvia, laitan ne isompina tänne. Ei koira mahtunut jokaiseen kuvaan kokonaan, mutta laitan ne silti tänne, koska tunnelma välittyy niistä parhaiten.

P.s. Tänään koira söi aamuruokansa autohäkistä. Jalat pysyivät ulkopuolella ja parhaat palat se kantoi olohuoneen matolle. Tajusin juuri että ovessa on kaasujousi, jonka sihahdus on Lystille varmasti pelottava, koska tölkin sihahduskin hirvittää. Huoh.

Siellä se mökki on.