Koiraloukku

Sain vihdoin hommattua Lystille autohäkin (siihen saa helposti toisen osan kaverille, mutta testataan ensin tätä). Kasasin sitä puolitoista tuntia lapseni kanssa. Arvasin, ettei koira suinkaan ilahdu hökötyksestä ja oikeassa olin. Häkki oli matolla ja hauva kiersi sen monen metrin päästä tuolien takaa, haukkui välillä kumeasti niskakarvat niin pystyssä, että ahvenkin olisi ollut kateellinen. Aluksi seurasin touhua neutraalina, mutta aikani odoteltuani viskelin häkin lähelle broileripullia, jotka koira haki takajalat pitkällä takanaan. Kokeilin myös "jessiä" aina kun se häkkiä lähestyi. Lopulta menin itse puoliksi häkkiin ja vuhve hyvin varovasti haki vierestäni broileripullaa. Kun se asetti tassut alustalle, kuminen pohja kumahti erittäin lievästi. Se oli viimeinen pisara. Tämän jälkeen lemmikkini oli sen näköinen kuin olisin esitellyt giljotiinia. Se alkoi läähättää stressantuneena. Lähdimme lenkille ja palattuamme laitoin ruokaa. Olohuoneesta kuului murinaa, millä koira pitää tappovälineen loitolla. Nyt se nukkuu häkistä metrin päässä, joten olemme edistyneet. Tosin siihen on matkaa, että rakas belgini matkustaa levollisena turvasatamassaan.

Tuntuu joskus vähän vaikealta tämä ikuinen siedätys ihan kaikkeen.

P.s. Koska pattitilanne jatkui vielä iltamyöhään, käytin yhtä tehokkaimmista konsteistani: Lystillä on ilmeisesti sävelkorvaa, koska se ei kestä, jos laulan "Oi maamme Suomi synnyinmaa" epävireisesti. Viimeistään kohdassa "soi sana kultainen" nostaa koira etujalkansa käsivarsilleni ja lähestyy suutani suippokuonoineen. Menin puoliksi häkkiin (en mahdu ihan kokonaan nykykunnossani) ja laulaa luikautin kansallislauluamme. Ei auttanut, ei tullut koira keskeyttämään aariaani. Häkissä laulaminen oli kyllä aika rajoja murtava kokemus. Siinä oli sitä samaa kuin agilityputkessa makaamisessa. ;)

Irrationaalisia reaktioita

Ihmisellä on joku raja mihin saakka jaksaa ja sitten alkaa riittää.

Lystin selkää olen murehtinut. Pelkään spondyloosia. :/ Minua hämää se, että koiran oireilu ei näy: Se liikkuu ja hyppii normaalisti, on tiputtanut elämässään yhden riman, ei ole jäykkä, selkä näyttää normaalilta = marraskuista lievää köyryä ei enää ole, takajalat liikkuvat normaalisti, paitsi ajoittain seisoessa voisivat olla taaempana. Se ei ole kirputtanut selkäänsä kuten kesällä, mitä silloin pidettiin elukan puremina. Ainoat löydökset ovat ne hiivatin faskikulaatiot, jotka myös ovat vähentyneet. Agilitya ei ole kielletty, kun ei se siinä tai sen jälkeen kärsi. Eläinlääkärille on varattu aika, kauhulla odotan tuomiota. Siihen saakka eletään normaalisti.

Tänään oli 10 astetta pakkasta eli lauhaa nykyisen kasvihuoneilmiön mittapuulla. Ulkona teetin paikkamakuun, olin piilossa noin 1 min 30 sek, Lysti makasi hangessa. Seuraamisesta istumiset x 2 olivat hyvät. Seuraamisesta maahanmeno ei ekalla onnistunut, koska käskyn aikaan koiran kontakti oli muualla. Uusinnalla makuu pelitti.

Kävimme agilityhallilla, koska oli otollinen sää ja juoksujakaan ei vielä näy. Tarkoitus oli ottaa hyppyjä videolle, kuten ft:n kanssa oli puhe, mutta videokamera ei käynnistynyt. Lysti oli taas riemuissaan. Tein samaa rataa, mitä viimeksi mentiin Tuijan kanssa. Lysti meni hienosti takaakierto-niisto-systeemin, muutenkin ohjautui nätisti, haukkui innostuneena. Lähdössä se nousi seisomaan useamman kerran, palautin sen istumaan höh:n kera. Kerran se liukastui hypyn jälkeen - tuolla hallilla en uskalla tehdä enää yhtään tiukempaa kurvia! Sitten tipahti rima ja koira oli sitä mieltä että samainen este hyökkää kimppuun. Ei sen hermot oikeasti paljoa kestä. Pujottelu ei enää leijeröimällä onnistunut, koska kauhueste jäi koiran ja minun väliin. Minun oli oltava turvana keppien vierellä. Loppuun tehtiin puomi muutaman kerran molemmin puolin. Siinä sain olla n. 6 metrin päässä hyppyesteen takana. Kahdesti koiruus pysähtyi vasta alastulon jälkeen, näistä tuli "höh". Käskytin aiemmin seuraavalla kerralla ja nyt pysähdys oli siinä missä kuuluikin. Otin vielä uusinnan ja tämä oli yhtä hieno. Lysti leikki iloisesti. Huolella hauva jäähdyteltiin, puettiin lämpöloimeen ja poistuttiin hallilta.  

(Sitten oma selkäni, jota ei tarvitse lukea, jos on kyllästynyt valitukseeni. Uusi hermokipulääke menee, tämä ei ole niin paha kuin edellinen, mutta silmät liikkuvat vähän oudosti ja on lievästi humalainen olo (ilman mielihyvää valitettavasti).Pullistumat, joiden häviämistä odotellaan, ovat oireista päätellen yhä pullollaan: reisiin vihloo välillä niin, että pitää pysäyttää kävely. Uusista ft:n antamista jumppaliikkeistä selkä ärtyy, oletan nikamaväleissä olevan liikkumavaraa niin niukasti, että pienikin köyristys tai notkistus osuu hermoihin, jotka vihastuvat. Lyhytkin autolla-ajo (5-10 min) vaikuttaa ja sen jälkeen kävelen kuin p...t housussa. Nykyoireilla kipulääkeannosta nostetaan, toivottavasti totun sivuvaikutuksiin. En tiedä onko ironista, tragikoomista vai mitä, jos Lystillä on sama vaiva. Ei se ainakaan mukavaa ole, itku pääsee ajatuksestakin. Mitäs me sitten harrastetaan? Vesipelastusta? Popsitaan yhdessä kipulääkkeitä? Mums-mums-nielisk.)

Loppuun eilinen kuva. Lumi ja koira ovat haastava yhtälö valkotasapaino- ja väriasetuksille, ei tuo tarkennuskaan oikein osunut, mutta antaa mennä. Lupaan opetella lisää. Kuva näköjään suurenisi klikkaamalla, mutta on tilanteita, jolloin se kannattaa jättää tekemättä.

Huolia

Tänään tehtiin lyhyt pätkä tottelevaisuutta. Narupallo oli palkkana, kun Lysti sai seurata lyhyitä siirtymiä sivuille, peruuttaen ja käännöksiä tehden. Oli täpäkkä tyttö! Luoksetulon otin narupallo itselläni, ensin seisautus ja muutaman metrin päähän maahanmeno. Palkkioksi lensi pallo hauvan taakse.

Tänään Lysti tapasi toisen kerran eläinfysioterapeuttia. Hyvää on se, että selän köyry on laskeutunut. Huonoa, että takajalat ovat edelleen enemmän koiran alla kuin kuuluisi. Lisäksi Lystillä on yhä faskikulaatioita, tosin ei niin herkässä kuin aiemmin. Faskikulaatio tarkoittaa sitä, että koiran nahka nykii. Tämä ilmiö näkyy lanneselässä, kun se seisoo ja nostaa päätään ylös. Asentotunnot ovat normaalit. Lapa ei ehkä olekaan pysty. Muistui mieleeni, että kesällä Lysti muutamaan kertaan yhtäkkiä kääntyi puremaan selkäänsä. Tällöin etsittiin purevia hyönteisiä niitä löytämättä. Ehkä koiralla oli kipua?

Lysti suhtautui fysioterapeuttiin paremmin kuin viimeksi. Koiruus hakeutui itse hänen lähelleen ja rauhoittui kyljelleen käsittelyn (sivelyä) aikana. Tassuistaan se on tarkka ja niiden koskettamisen jälkeen tuijotti tovin julmasti käpälöitsijäänsä, muutoin yhteistyö pelasi.

Saimme uudet treenattavat lihaskuntoliikkeet, 2-3 viikossa tulosten pitäisi näkyä. Yritetään myös saada hyppyjä videolle - näkyykö niissä jotakin kuitenkin. Voi olla, että matka käy uusiin selkäkuviin. Edelliset on alle vuoden vanhat. Ei ole kukkeat fiilikset.

Yhteenvetoa vuodesta 2010

Aloin kaivata tätä edeltävään blogiin uutta ilmettä, joten muutimme tänne. Silti tulee ensimmäisiä Kolmiokorvia ikävä, nyysk. Näin vuoden loppuessa on myös hyvä hetki kerrata mitkä oli odotukset vuodelle 2010, mitä tuli tehtyä ja mitä ensi vuonna haikaillaan.

Vuosi sitten toivoin tokon avoimen luokan ykköstulosta ja haaveilin TK2:sta. Haave toteutui, mutta vaati peräti 10 koetta. Luovuttaminen ei ollut kaukana, koska koiraystäväni toimintakyky kaatui milloin mihinkin häiriöön. Toko-kokeet on nyt listattu tuonne yläpalkkiin. Voittajaluokan liikkeitä olemme treenanneet. On eri asia, osallistummeko enää tottelevaisuuskokeisiin.

Agilityyn ajattelin vuosi sitten kisauran avausta ja nollatulosta, vaikka kolmeakin. Tämä onnistui. Kisasimme huhtikuulta alkaen 10 kertaa, yhteensä 18 starttia. Ensimmäinen nollatulos tuli 6. startissa, nousunolla 2-luokkaan 13. startissa. (Agilitykisatkin ovat nyt koosteena omalla sivullaan.) Kisoja olisi tullut enemmän, ellemme olisi ravanneet toko-kokeissa. Tulokset karahtivat keppi- ja kontaktiongelmiin sekä lähdöstä varastamisiin eikä vähiten omiin ohjausvirheisiini. U-putken väärä suu taitaa olla bravuurini. Kakkosen radoilla tuntui jo siltä, etten osaa ja tiedä tarpeeksi ohjausvaihtoehtoja.  Loppuvuoden mittelöt täytyi perua selkäni vuoksi. Parasta on se, että Lysti syttyi lajiin eikä keinupelko ollut niin iso este kuin pelkäsin, vaikka heikko kohta se on edelleen. Ensi vuonna on tavoite päästä 3-luokkaan ja pärjätä siellä.

Kuva Mika Virtala

BH oli aatoksissa ja toteutui. Lysti oli hyvässä iskussa ja oli mainiota olla kokeessa sen kanssa. Pk-uraa en enää tavoittele paukku- ja ääniarkuuden vuoksi.

Kävin Lystin kanssa kahdesti samoilemassa kansallipuistossa ihan päiväseltään. Siinä oli sitä jotakin niin paljon, että ensi vuonna on luvassa samaa, ehkä jopa yöpymisiä luonnon helmassa.

Lysti oppi hellekesän ansiosta kunnolla uimaan ja parasta on se, että näytti touhusta nauttivan.

Luonnetestissä kävimme elokuussa. Tulos oli +18 pistettä ja laukaisualtis koira, mikä oli minulle suuri helpotus. Olen ajan myötä ajatellut Lystin luonteesta niin, että koirassa on toimintakykyä, jos mikään ei pelota. Säikähdys ja pelko tulee vaan liian helposti, monista arkielämän asioistakin. Luonnetestin pisteytys löytyy Faktaa Lystistä -sivulta yläpalkista ja tarkempi kuvaus vanhasta blogista.

Terveys: Lysti kuvattiin tammikuussa. Lonkat ovat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä ok. Lystin herkkyys naudalle paljastui usean altistuksen jälkeen, maha ei sitä kestä. Lystillä on myös vähän pysty lapa agilitya ajatellen. Säännöllinen lihashuolto (sisältäen fysioterapeutin käynnit) on aloitettu. Oma selkäni oli yllätys, kulumien (vastaa koirien spondyloosia) lisäksi löytyy välilevypullistumat ja virheasento, mitkä painavat alaraajojeni hermoja. Ennusteen mukaan pullistumat häviää ja silloin hermot saavat kaipaamansa tilan. Teen kaikkeni toipuakseni.

Ajatus toisen koiran ottamisesta on varmistunut. Se tulee olemaan käyttölinjainen belgi, koska arvostan niiden luonnetta, hermoja ja viettiä. Koska toivon agilityn olevan ykköslajimme rodulla, jota kasvatetaan ensisijaisesti puruhommiin, niin hankinta ei ole mielestäni ihan simppeliä. Vaikka pennun valinta on arpapeliä, jollakin todennäköisyydellä voi yrittää pelata ja siksi koitan rajata itselleni epämieluisat riskit pois - kasvattajat tekevät oman osuutensa tavoitteidensa mukaisesti. Sukutaulut, kuvaustulokset ym. alan muistaa jo ulkoa. Lisäksi haluan jollakin tasolla ihastua emään "tämä se on", koska ei projekti pelkkää järkeilyä ole. Täältä on vielä matkaa ajella kasvattajia ja emäehdokkaita katsomaan, mikä olisi erityisen tärkeää, koska en heitä/niitä entuudestaan tunne, ja sitä en ole voinut vielä tehdä selkäni takia. Pelkään maineeni menetystä, jos kyselen liikaa eri pentueista "se vaan kyselee eikä kuitenkaan ota". Toisaalta en halua tehdä päätöstä vertailematta ilman live-tuntumaa: tuleva perheenjäsen on kaverinani hyvässä lykyssä 15 vuotta, "hankinta" on pitkäaikaisempi kuin auto tai talo. Vaikka saan tämän kuulostamaan vaikealta, niin yritämme silti hankkia kesäksi nahkamahaisen silkkikuonon. Laitetaan siis v. 2011 tavoitteeksi toinen kolmiokorva.